Historiaa henkilöiden kautta - Alex Sanders

 

Alex Sanders 
(1926–1988)

”Isoäitini opetti minua. Ollessani seitsenvuotias hän alkoi kertoa minulle siitä mitä noituus oli ja mitä magia on. Hän kutoi rakkauden loitsunsa ympärilleni ja minua kauhistuttivat naiseuden synkät mysteerit.” ~ Alex Sanders ~ (di Fiosa 2010, 37.)

Näin kuului wiccalaisten kaikkien “mummotarinoiden” legenda. Alex Sanders väitti saaneensa initiaation wiccaan vuonna 1933 isoäidiltään (Johns 1969, 23.). Jälkeenpäin tiedetään hyvin, että Alex täysin todennäköisesti keksi tarinan omasta päästään. Jimahl di Fiosan kirjassa A Coin for the Ferryman – The Death and Life of Alex Sanders Galatea Pendragon toteaa, että Alex Sanders kertoi paljon keksittyjä tarinoita ja nauroi, kun ihmiset sitten uskoivat niitä. Samassa kirjassa Janet Farrar sanoo, että hän ei uskonut mitään tarinoita Alexin Sandersin nuoruudesta ja kertoi tämän olleen hyvin monimutkainen henkilö, joka saattoi valehdella yhdessä hetkessä ja osoittaa käsittämätöntä nöyryyttä seuraavassa hetkessä. (di Fiosa 2010, 41.) Alex Sandersin pitkäaikainen elämänkumppani Maxine Sanders kertoo Stewart Farrarin kysyneen kerran häneltä: ”Oliko Alex puoskari vai maagikko?” Maxine totesi hänen olleen molempia: maagikko ja puoskari, viisas mies ja narri. Maxine totesi itse rakastaneensa Alexia tämän itsekkyydestä ja tahdittomuudestaan huolimatta. (Sanders 2008, 263.)

Alex Sanders syntyi Liverpoolissa perheeseen, jossa aikakaudelle epätyypillisesti, perheen vanhemmat eivät olleet keskenään naimisissa. Hänen isänsä oli naimisissa toisen naisen kanssa, mutta vanhemmat asettuivat silti asumaan yhteen ja etsivät perheelle uuden nimen Sanders. Maxine Sanders on kertonut, että perheessä oli yhteensä jopa 15 lasta ja Alex oli perheen vanhin lapsi. Alexin äidin kerrotaan seuranneen, miten lapsena ollessaan Alex leikki pallon heittämistä näkymättömien ’henkilasten’ kanssa ja pallon lentäneen itsestään takaisin äidin näkökulmasta pelottavan usein. Vanhemmat olivat ylpeitä terävästä pojastaan, mutta toinen maailmansota sotki Sandersin opiskelut ja hän vaelsi sodan jälkeen työstä työhön. Alex meni nuorena naimisiin Doreen nimisen naisen kanssa, mutta avioliitto ei ollut onnistunut ja se päättyi Alexin ollessa 26-vuotias. (Sanders 2008, 101–102.) Alexia pidettiin myöhemmin perheensä mustana lampaana ja hän ei siksi juuri ollut yhteydessä oman perheensä kanssa. Alex Sandersin isoäidistä tiedetään, että hän asui Pohjois-Walesissa, jossa ankaruudella ja rautaisella tahdonvoimalla johti perheen kuuluisaa saippuabisnestä. (di Fiosa 2010, 39.) Se, oliko isoäidillä todellisuudessa taipumuksia magiaan, jää tutkimuksen valossa lopulta avoimeksi, sillä okkulttistista materiaalia oli tuohon aikaan saatavilla Alexin kasvuympäristössä Walesissa. Periaatteessa ei voida poissulkea sitä mahdollisuutta, että hänen isoäitinsä olisi harjoittanut magiaa. Sandersin oma suhtautuminen isoäitiinsä oli ristiriitainen ja hän kertoi, että hyvistäkin muistoista huolimatta ei halunnut esimerkiksi Samhainina kommunikoida isoäitinsä kanssa vaan oli sitä mieltä, että hän saisi pysyä alamaailmassa. Sanders kuitenkin piti kiinni isoäititarinasta kuolemaansa saakka, joten voi olla mahdollista sekin, että hän sai jotain oppia noituuteen isoäidiltään. (di Fiosa 201, 42–47.) Sen sijaan Alex Sandersin vaihtelevat kuvaukset siitä, mitä tapahtui ja miten tapahtui ovat hyvin kyseenalaisia. Mikäli tarina noitaisoäidistä oli todenperäinen, kyseessä on ollut jokin muu noituuden muoto kuin wicca, joka määritellään alkaneen Gerald Gardnerista erotuksena muista noituuden ja magian haaroista. Alex Sandersin Varjojen kirja oli selvästi kuitenkin peräisin gardnerilaisesta perinnöstä.

Kolme gardnerilaista ylipapitarta Patricia Crowther, Rae Bone ja Monique Wilson edustivat julkisuudessa wiccaa erityisesti 1960-luvulla ja pyrkivät julkisuudellaan muuttamaan median ja ihmisten käsitystä wiccasta realistisemmaksi ja vähentämään siten wiccoihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää. (Hutton 1999, 319–320.) 1960-luvusta puhutaan ”vuosikymmenenä, joka ravisteli Britanniaa”. Kymmenen vuoden kuluessa esimerkiksi Lontoo kehittyi kolkosta ja konservatiivisesta kaupungista “maailman pääkaupungiksi”, joka oli täynnä vapautta, toivoa ja lupaista. Lontoota pidettiin paikkana, jossa kaikki oli mahdollista ja kaikki kiinnostava tapahtui Lontoossa. Nuorisokulttuuri, teknologian kehittyminen, popmusiikki, huumeet, seksuaalinen vallankumous, feminismi ja hippiaatteet muuttivat Britannian kulttuuriympäristöä merkittävästi. (Watson 2018.) Konservatiivisesta suvaitsevammaksi ja monimuotoisemmaksi muuttuva kulttuuriympäristö mahdollisti myös sen, että lehdistössä löytyi vähitellen myös ymmärtäväistä asennetta wiccoja kohtaan eikä pelkästään kehitelty shokkiuutisia myynnin edistämiseksi.

Vuonna 1961 35-vuotias Manchesterissä asuva Alex Sanders lähestyi gardnerilaista pariskuntaa Patricia ja Arnold Crowtheria kirjeellä Crowtherin esiinnyttyä televisiolähetyksessä. Kirjeessään Sanders kertoi, että on aina halunnut olla noita, mutta että ei ole päässyt kontaktiin kenenkään kanssa, joka voisi häntä auttaa. Sander sanoi kirjeessään myös, että hänen isoäitinsä on kertonut hänelle eräästä suvun esiäidistä, joka oli tunnettu noita Walesissa. Sanders kertoi, että hän oli aina ollut kiinnostunut okkultismista ja että hänellä oli aihepiiristä useita kokemuksia ja hän pyysi mahdollisuutta päästä tapaamaan Crowtherin pariskuntaa. (di Fiosa 2010, 51–53.) Sanders tapasikin Crowtherin kolmesti tammi-kesäkuun välillä vuonna 1962. Sanders ja Crowtherit huomasivat kuitenkin näiden tapaamisten aikana, ettei heidän keskinäinen henkilökemiansa toimi. Viimeinenkin yhteys katkesi, kun Sanders päätti saattaa wiccan paikallislehtensä Manchester Evening Chronicle and Newsin kanteen. Kuvitetussa lehtijutussa Sanders antoi haastattelun ja teki ulkorituaalin, jota toimittaja sai seurata ja kuvata. Rituaali ei suinkaan ollut wiccalainen, vaan Sanders oli koostanut sen egyptiläisestä Kuolleiden kirjasta ja Key of Solomonista. Rituaaliin hän oli kerännyt näyttelijöiksi ryhmän ystäviään. Tämä julkisuustempaus oli Sandersin itsensä kannalta katastrofi, sillä lehti julkaisi jutun otsikolla ”Mustaa magiaa” ja juuri tätä väärää ennakkoluuloa vastaan gardnerilaiset olivat sinnikkäästi jo tuolloin tehneet julkisuustyötään. Sanders menetti myös työpaikkansa kirjastossa, sillä hän oli vienyt sieltä luvatta harvinaisen kappaleen Key of Solomon -kirjasta. Lisäksi julkisuustempaus sai Crowtherit suuttumaan. Crowtherit kokivat olevansa vastuussa muun muassa Manchesterin alueesta, sillä he olivat perustaneet sinne tytärcovenin. Lisäksi yrittäessään muuttaa noituuden julkisuuskuvaa Crowtherit kokivat olevansa henkilökohtaisesti vastuussa julkisuuskuvan laadusta ja halusivat siksi kontrolloida, mitä julkisuuteen annetaan. Hutton kommentoi kirjassaan The Triumph of the Moon, että tämä saattoi toisten mielestä vaikuttaa yksinkertaisesti vain halulta kontrolloida muita. (Hutton 1999, 320–321.)

On olemassa paljon spekulaatioita siitä, miten Alex Sanders liittyi gardnerilaiseen lineageen ja miten Sanders sai haltuunsa gardnerilaisen Varjojen kirjan. Vuonna 1963 Sanders ja Gardner kävivät kirjeenvaihtoa, jossa Maxine Sandersin mukaan, Gardner kirjeissään keskusteli Alex Sandersin kanssa magian teoriasta ja Varjojen kirjan yksityiskohdista (di Fiosa 2010, 57–58). Jimah di Fiosa tutki asiaa kirjaansa A Coin for the Ferryman varten ja löytäneensä Museum of Witchcraftista dokumentin, jonka uskoo valaisevan tapahtumia todennäköisimmin. Dokumentista käy ilmi, että Pat Kopanski jätti Crowtherien Seffieldin covenin erimielisyyksien takia. Kopanski alkoi työskennellä Medea -nimisen naisen covenissa, jossa initioitiin Alex Sanders ja Sylvia Tatham. Medean coven oli itsenäinen ja se ei tehnyt yhteistyötä Crowtherien covenin kanssa. Medean coven hajosi Medean aviomiehen kuolemaan. Uudet initiodut eivät olleet saaneet tuolloin vielä kokonaista Varjojen kirjaa, jolloin Tatham lähti Manin saarelle ja sai kolmannen asteen initiaation Loricilta, Monique Wilsonin aviomieheltä. Sylvia Tatham palasi takaisin ja antoi Alex Sandersille kolmannen asteen initiaation ja toi myös tullessaan täydellisen gardnerilaisen Varjojen kirjan. Pat Kopanski jätti dokumentin mukaan covenin, koska Sanders ei halunnut hänen kanssaan naimisiin ja Tatham ryhtyi Alex Sandersin työpariksi. Dokumentin mukaan Sanders jäljitti lineagensa Monique Wisonin kautta aina Gerald Gardneriin saakka. Dokumentin kirjoittajaksi oletetaan mr. Liddeliä, joka oli Sylvia Tathamin aviomies. Maxine Sanders on sanonut tienneensä Monique Wilsonin covenin, Sylvia Tathamin ja Alex Sandersin yhteydestä ja kertoo Wilsonin myös käyneen tapaamassa Sandersin covenia. Wilsonin ja Alex Sandersin välit kuitenkin katkesivat Maxinen Sandersin mukaan siihen, että Alex Sanders oli antanut Wilsonille jonkin henkilökohtaisen esineen säilytettäväksi ja Sanders sai tietää Wilsonin käyttäneen sitä epäsopivalla tavalla rituaalissa, jolloin Sanders suuttui ja ei siitä lähtien halunnut olla Wilsonin kanssa missään tekemisissä. (di Fiosa 2010, 62–64.)

Sandersin ja Tathamin coven vakiintui. Mary Randsin mukaan Alex oli ollut aktiivinen toimija noituuden kentällä jo 1950-luvun lopulta ja paikallisten arvostama. Sanders ja Tatham initioivat arviolta noin 100 uutta wiccaa ja Maxine Sandersin mukaan 8 uutta covenia oli perustettu heidän linjastaan vuoteen 1963 mennessä. di Fiosa olettaa kirjassaan A Coin for the Ferryman, että coven oli ollut aktiivinen toiminnassaan ja opetuksessaan jo ennen Tathamin käyntiä Manin saarella. (di Fiosa 2010, 69.)

Alex Sanders tapasi tulevan puolisonsa ja noitakuningattarensa Maxine Sandersin (ent. Morris) tutustuttuaan aluksi Maxine Sandersin äitiin, joka oli kiinnostunut kaikenlaisesta henkisyydestä ja mystiikasta (Sanders 2008, 23.). Maxinen äiti Doris Morris oli tavannut parikymppisen nuoren miehen työssään tehtaan sairaanhoitajana. Nuori mies oli Alex Sanders, joka ohjasi kehitysvammaisten ja mielenterveysongelmaisten työtoimintaa tehtaassa. Doris Morris ja Alex Sanders löysivät yhteisiä keskusteluaiheita helposti ja Sanders oli myös muutaman kerran Maxinen lapsenvahtina. Morriksen perheen muuton takia tiet erkanivat muutamaksi vuosikymmeneksi. (Sanders 2008, 13.) Alex Sanders tapasi Maxinen äidin seuraavan kerran Seven Circles kahvilassa, jossa Doris Morris kutsui Sandersin kotona säännöllisesti pitämiin illanviettoihinsa. Teini-ikäinen Maxinen suhtautui ajatukseen äidin noitaystävästä aluksi ennakkoluuloisesti, mutta Sandersin tultua vakituiseksi vieraaksi Doris Morrisin illanvietoissa, Maxinen asenne muuttui. Sanders näytti illanvietoissa seurueen pyynnöstä myös maagisia kykyjään menestyksekkäästi. Maxinelle okkultismi ja mystiikka eivät vanhempien kiinnostuksen kohteiden takiakaan olleet vieraita asioita sinänsä. Vähitellen tavatessaan Sandersia usein, lukioikäinen Maxine ihastui ja rakastui Alex Sandersiin, joka puolestaan oli tuolloin jo lähempänä neljääkymmentä (Sanders 2008, 39–45.) Silloisen covenin ylipapitar, Maxinen mukaan vanhempi nainen nimeltä Sylvia kertoi haluavansa vetäytyä ylipapittaren roolista ja hänen tilalleen haluttiin nostaa kaunis, nuori nainen, joka kantaisi nimikettä noitakuningatar ’Witch Queen’ (Sanders 2008, 52). Alex Sanders initioi talvella 1964–1965 Maxine Morrisin samaan aikaan Paul Kingin kanssa, josta puolestaan tuli Alex Sandersin rakastaja (Sanders 2008, 120). (Hutton 1999, 324).

Alex Sanders opetti Maxinea ja Paulia sekä muita covenin jäseniä intensiivisesti ja useita ulkorituaaleja tehtiin Alderley Edgessä, Cheshiressä. Maxine Sanders kertoo, että siellä pidettiin Esbatteja, Sapatteja ja toisinaan myös initiaatioita. (Sanders 2008, 79.) Julkisuus kuitenkin kiehtoi. King oli tavannut paikallisessa bubissa Machester Comet lehden toimittajan. Tutustuttuaan toimittajaan King pyysi covenilta suostumusta, jotta toimittaja pääsisi seuraamaan keskikesän covenrituaalia Alderley Edgessä. Lehtijuttuun otettiin kuvia sekä ulkorituaalista, että sisätiloista. Suurin osa valokuvista oli epäselviä ja hahmot tunnistamattomia, mutta eräs kuva Maxinesta oli sellainen, että hänet pystyi siitä tunnistamaan. Artikkelissa julistettiin, Maxine ’tuli ulos luutakaapista’, vaikka Maxine ei ollut antanut minkäänlaista lupaa valokuvan julkaisemiseen tai henkilötietojensa antamiseen. ”Entinen luostarikoulun tyttö noitarituaaleissa!”, huusi otsikko Maxine Sandersin kertoman mukaan (Sanders 2008, 80). Samaisessa lehtijutussa julkaistiin myös ensimmäistä kertaa Alexin tarina siitä, että hän olisi isoäitinsä initioima. Jutussa kerrottiin yksityiskohtia rituaaleista, jotka olivat olennainen osa wiccan gardnerilaista Varjojen kirjan perintöä. Muutoin jutun sävy oli ystävällismielinen eikä siinä esiintynyt enää mitään puheita ”mustasta magiasta”. (Hutton 1999, 324–325.)

Maxine Sandersin kertoman mukaan muutaman tunnin kuluttua lehtijutun julkaisusta valtakunnallinen lehdistö kiinnostui Alex Sandersin covenin toiminnasta ja jatkossa juttupyyntöjä riitti. Maxine Sanders kertoo, että hän nykyisin uskoo kuten Alex, että Craftista avoimesti puhuminen on ainoa keino korjata julkisuudessa esiintyviä väärinkäsityksiä. Covenille tulvi säkeittäin postia ihmisiltä, jotka halusivat lähestyä heitä esimerkiksi uteliaisuudesta magiaan ja puhelin soi jatkuvasti. (Sanders 2008, 80–81, 109.) Alex ja Maxine Sanders vihittiin wiccaseremoinioilla joulukuussa 1965 ja myöhemmin myös virallisesti (Hutton 1999, 325).

Maxine Sanders kuvaa kirjassaan Firechild Alex Sandersin nimitystä noitien kuninkaaksi ’King of Witches’. Kruunaaminen tapahtui 1965 (Hutton 1999, 326). Maxine Sanders kertoo, että Eldereiden neuvosto, ilmeisimmin aleksandrialaisesta linjasta lähteneitä, pyysi Alex Sandersia peräti kolmesti ottamaan vastaan noitien kuninkaan tittelin. Alex oli Maxinen mukaan kolmasti kieltäytynyt. Neljännellä kerralla Alex Sanders hyväksyi tarjouksen. Alex Sanders kruunattiin rituaalisesti noitien kuninkaaksi kehässä, jonka ympärillä valtaistuimillaan istui kolmetoista noitakuningatarta ja Alex Sanders yksinkertaisessa tuolissa kehän keskellä. Huone oli Maxinen kertoman mukaan täynnä pappeja ja papittaria, jotka osallistuivat rituaaliin. (Sanders 2008, 117–118.)

Vuoden 1966 puoliväliin tultaessa Sandersit olivat vakinaistaneet asemansa kaikkein tunnetuimpina julkkisnoitina. Maxine Sanders on tosin kertonut, että kaikki videotallenteissa ja vastaavissa median edessä esitetyt rituaalit ovat näyteltyjä eivätkä aitoja rituaaleja. Ne kuitenkin auttoivat suurta yleisöä saamaan jonkinlaista kuvaa siitä, mitä wicca on. Huhtikuussa kävi ilmi, että elokuvayhtiö Metro Goldwyn Meyer oli pyytänyt Sandersit asiantuntijakonsulteiksi tulevaa elokuvaa varten ja tämä oli liikaa gardnerilaisille. Gardnerilaiset olivat seuranneet mediajulkisuuskehitystä ja toukokuun alussa Ray Bone ja Patricia Crowther yhdistivät Jack Bracelinin tuella voimansa julistaakseen julkisesti Alex Sandersin huijariksi ja hänen initiaationsa epäpäteväksi. Sanders vastasi kertomalla mummotarinan ja esitti asian niin, että hänellä oli aitoa vanhaa perinnettä, kun taas gardnerilaisten wicca oli uutta tuotetta. (Hutton 1999, 326.) Näistä erimielisyyksistä juontuu historiallinen kahtiajako, jonka perusteella alexandrialaiset laskevat lineagensa Alex Sandersiin eivätkä Gerald Gardneriin. Nykypäivänä nämä traditiot ovat lähentyneet ja jopa toisinaan sekoittuneet toisiinsa.

Kuusikymmentäluvun puolivälissä Manchester oli wiccalle samaa kuin Liverpool oli popmusiikille (Hutton 1999, 327) ja Alex Sandersia voidaankin kutsua jopa popnoidaksi (Sohlberg 2005, 69). Sanderssit muuttivat Lontooseen vuonna 1967. Coventoimintaan Lontoossa liittyi yleisesti ottaen avoimuus ja monenlainen hyväntekeväisyystyö, johon liittyi esimerkiksi narkomaanien auttamista. Vuonna 1969 wiccat joutuivat News of the World lehden tulilinjalle. Huolimatta siitä, että lehti oli aiemmin julkaissut positiivisen sävyistä tarinaa wiccasta, lehti muutti linjaansa ja lähti rakentamaan olemattomalla näytöllä juttua wiccojen yhteydestä satanismiin ja nuorten houkuttelusta seksuaalisesti hyväksikäytettäviksi. Lehden mustamaalauskampanjan kohteeksi valittujen noitien nimet ja osoitteet julkaistiin kuvien kera. Useat gardnerilaiset joutuivat kohteiksi, mutta Sandersien nimi säästyi ilmeisesti sen takia, että he olivat jo niin tunnettuja henkilöitä. Lehti yritti löytää skandaalia käymällä vähemmän tunnettujen aleksandrialaisten kimppuun, mutta huonolla menestyksellä. (Hutton 1999, 327–328.)

Alex Sanders oli bi-seksuaali ja toisin kuin silloisessa gardnerilaisessa wiccassa, alexandrialaisessa wiccassa seksuaaliseen monimuotoisuuteen suhtauduttiin sallivasti. Alex ja Maxine Sandersin tiet alkoivat eriytyä heidän hankittua talon 1971 Selmestonista, jossa Maxine viihtyi usein lasten kanssa. Alex puolestaan vietti paljon aikaa Lontoon asunnolla yksin ja alkoi tapailla muita miehiä ja naisia. (di Fiosa 2010, 145–148). Eräs näistä nuorista miehistä oli nimeltään John ja Alex Sanders kertoi rakastuneensa häneen. Sandersin toiveena oli polyamorinen suhde, mutta Maxine ei sitä halunnut ja erosta muodostui riitaisa (Sanders 2008, 169–172). Alex haki eroa Maxinesta 1973 ja avioero tuli viralliseksi 1982. Alex oli muuttanut paikkaan nimeltä Bexhill–on–the–Sea. Alex Sandersin elämä Bexhillissä oli hiljaiseloa verrattuna Lontoon aikaisempaan coventoimintaan, joka erossa jäi Maxinen vastuulle. (di Fiosa 2010, 149–156.) Bexhillin aikaan Alex Sandersin tähti alkoi vajota ja hänen tiedetään initioineen ihmisiä jopa pubeissa ja toisinaan lähes kenet tahansa halukkaan. Sandersin persoonaan kohdistui kuitenkin edelleen henkilöpalvonnan piirteitä, mikä näkyi myös jatkuvana vierailijoiden virtana. Alex päätyi elämänsä loppuvaiheissa onnettomaan suhteeseen Derek Taylor -nimisen miehen kanssa, joka kaltoinkohteli Alexia. (di Fiosa 2010, 173–176). Taylor ja Sanders aloittivat yhteisen työskentelyn Derekin kiinnostuksen kohteiden puitteissa 1986. Tästä yhteistyöstä syntyi The Ordine Della Luna/Nova, joka ei ole alexandrialaista wiccaa.

Alex Sanders sairastui syöpään ja kuoli vuonna 1988. Alex ja Maxine kuitenkin pysyivät yhteydessä toisiinsa Alex Sandersin kuolemaan saakka (di Fiosa 2017, 176). Sandersien julkisuus sai wiccan leviämään ympäri maailman, kun ihmisiä eri puolilta maailmaa koki wiccan omaksi polukseen (di Fiosa 2010, 129). Oman traditionaalisen wiccan haaran perustamisen lisäksi wiccan tunnetuksi tulemista voidaankin pitää Alex Sandersin suurena saavutuksena. Sanders ei kirjoittanut yhtään kirjaa, mutta hän sai jo elinaikanaan ihmiset kirjoittamaan tarinaansa. June Johns kirjoitti vuonna 1969 ilmestyneen kirjan King of Witches ja vähän myöhemmin toimittaja Stewart Farrar kirjoitti kirjat What Witches Do ja Eight Sabbats for Witches, jotka sisälsivät paljon Sandersien kehittämää rituaalimateriaalia. (Hutton 1999, 328.)

 

Teksti: Laura W. 

 

Lähteet:

 

di Fiosa, J. 2010. A Coin for the Ferryman – The Death and Life of Alex Sanders. USA: LOGIOS

Hutton, R. 1999. The Triumph of the Moon – A History of Modern Pagan Witchcraft. Oxford: University Press

Johns, J. 1969. King of the Witches. London: Pan Books Ltd.

Sandes, M. 2008. Firechild – The Life and Magic of Maxine Sanders ‘Witch Queen’. Oxford: Mandrake

Sohlberg, J. 2005. Okkulttismin ja magian elpyminen läntisessä maailmassa – Wiccan Aatehistoriaa. Teoksessa: Hjelm, T. (toim.) Mitä Wicca on?. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy

Watson, K. 2018. The 1960s The Decade that Shook Britain. Sivulla: Historic UK – The History and Heritage Accommodation Guide. Viitattu: 10.8.2018. https://www.historic-uk.com/CultureUK/The-1960s-The-Decade-that-Shook-Britain/