Historiaa henkilöiden kautta - Doreen Valiente

 

Ⓒ Doreen Valiente Foundation

Doreen Valiente (1922–1999)

Gerald Gardnerin kanssa työskenteli useampi nainen, joista tuli tunnettuja ylipapittaria kautta maailman. On kuitenkin olemassa yksi, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua wiccan äidiksi. Valiente sai initiaation Gardnerilta 1953. Hänen tehtäväkseen tuli muokata Gardnerin Varjojen kirjan (Book of Shadows) tekstejä selkeämmäksi ja yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. (Sohlberg 20015, 66.) Hänen teksteistään tuli olennainen osa nykywiccan ydintä.

 

Doreen Valiente (os. Dominy) syntyi 4.1.1922 ja jo lapsuudessaan hän osoitti omaavansa vahvan tahdonvoiman muun muassa lukemaan opettelussa sekä viehtymyksen noituuteen. Valiente kertoi myös noitaleikkien kiehtoneen ja hän kertoo lapsena leikkineensä mielellään luudan kanssa laukaten ympäri naapurustoa pahennusta herättäen samaan tapaan kuin keppihevosen kanssa juostaan. Hän sanoi vasta aikuisena saaneensa tietää, että noidat todella juoksivat tällä tavoin luudan kanssa laukaten ympäri peltoja siunaten satoa. Valiente kertoi myös piirtäneensä usein sarvipäisen jumalan kuvia hiillostetulla tikunpäällä, mutta ei osannut selittää miksi teki niin muutoin kuin, että arveli sen olevan muistumaa jostain edellisestä elämästä. (Heselton 2016, 21.) Valientella oli jo lapsena noituuskiinnostuksen lisäksi myös luontaisia kykyjä kuten näkemisen lahja ja luontainen taipumus rakentaa toimivia loitsuja (Heselton 2016, 24, 31–32). Valiente kertoi seuranneensa kuuta lapsena ja kokeneensa seuraavasti: ”Näin, että se mitä kutsumme arkipäiväiseksi todellisuudeksi on illuusiota ja näin sen takana jotain, joka oli totta ja potentiaalista. Näin voiman maailman muodon maailman takana. Ja hetkeksi sain tuntemuksen, että olen fyysisen ulkopuolella. Se oli kaunista, ihmeellistä, eikä se ollut pelottavaa. Luulen, että se (kokemus) muovasi paljon elämääni.” (Tapsell 2013, 13.)

Kolmeentoista ikävuoteen mennessä tiedonjanoinen Valiente oli saavuttanut tietoa sympatiamagiasta, yrttitiedosta ja noitanukkien tekemisestä (Heselton 2016, 32). Tämä saattoi olla eräänä syynä siihen, että hänet päätettiin lähettää luostarikouluun. Viisitoistavuotiaana omatahtoisena teininä Valiente kuitenkin käveli ulos yksityisestä luostarikoulusta, jossa oli ollut kaksi vuotta stipendin turvin, saatuaan siitä ympäristöstä tarpeekseen ja ensimmäistä kertaa elämässään uhmasi auktoriteetteja. Valiente sanoi: ”Noidat eivät ole niitä, jotka sopeutuvat. Koulussa he eivät ole niitä lapsia, jotka osaavat vastata kaikkiin kysymyksiin. He ovat niitä lapsia, jotka kysyvät kaikkia mahdollisia kysymyksiä. Erityisesti sellaisia, joihin opettaja ei osaa vastata.” Valiente olisi halunnut päästä opiskelemaan taidetta, mutta vanhemmat vastustivat ajatusta. Valienten äiti toivoi tyttärestään sihteeriä, mutta Valiente päätti, että työskentelisi mieluummin tehtaassa, kuin toimistossa. Valiente oli kuitenkin hyvin älykäs ja osasi lisäksi useita kieliä. Hän itse piti korkeakoulutuksen puutetta älyllisenä vahvuutena, koska se hänen mukaansa kannusti itsenäiseen ajatteluun. (Heselton 2016, 33–36.) Valiente ei kaikesta huolimatta ollut luonteeltaan kapinallinen vain kapinan takia, vaikka olikin itsenäinen persoona. Valienten terävä äly valjastettiin yhteiskunnan käyttöön toisen maailmansodan aikana, jolloin hän työskenteli kooodinmurtajana. (Heselton 2016, 41–46.)

Valienten ensimmäinen aviomies menehtyi pian avioliiton solmimisen jälkeen ja hän meni uudelleen naimisiin vuonna 1944 espanjalaisen Casimiro Valienten kanssa ollessaan tuolloin 22-vuotias. Heselton pohtii kirjassaan Doreen Valiente – WITCH, että pariskunnan muutettua Bournemouthiin Valiente kenties ehti ensimmäistä kertaa pohtia kiinnostuksen kohteitaan. Hän oli vuosien mittaan ymmärtänyt, että hänellä oli normista poikkeavia kykyjä ja voimia. Lapsuuden kokemukset olivat saaneet hänet ymmärtämään, että on olemassa muutakin kuin arkipäiväinen todellisuuden taso. Tapsell sanoo kirjassaan AMETH – Life and Times of Doreen Valiente, että nämä kokemukset saivat Valienten elämänmittaiselle etsintämatkalle tutkimaan materiaalisen maailman ulkopuolista todellisuutta. Ja tämä tie, jolla hän ei jättänyt yhtään kiveä kääntämättä, johdatti hänet lopulta magiaan ja noituuteen. (Tapsell 2013, 13.) Näkemänsä enneunet Lontoon pommituksista saivat hänet kiinnostumaan unista ja kyseenalaistamaan teini-ikänsä ateismia. Hän kiinnostui okkultismista, alkoi opiskella sitä kirjoista ja tapasi myöhemmin muita asiasta eri näkökulmin kiinnostuneita. (Heselton 2016, 57–66.)

1950-luvun alussa Valiente törmäsi lehtiartikkeliin, jossa haastateltiin noita Cecil Williamsonia. Valiente kirjoitti Williamsonille ja kertoi haluavansa päästä kontaktiin niiden noitien kanssa, joista Williamson artikkelissa puhui. Tätä kautta hän pääsi yhteyteen Gardnerin kanssa ja lopulta tapasi tämän talvella 1952 ’Dafon’ eli Edith Woodford-Grimesin kotona. Gardner oli tuolloin toimissaan hyvin varovainen, ja varovaisuuteen oli syynsä, sillä noituus oli ollut rikos vielä vuoteen 1951 asti. Jopa vuosia lain muuttumisen jälkeenkin ennakkoluulot saattoivat leimahtaa. (Tapsell 2013, 22.) Tapaaminen johti Doreenin wiccan polulle ja vuoden kuluttua ollessaan 31-vuotias Valiente sai initiaation Gardnerilta. (Tapsell 2013, 18–20.)

Gardnerilla oli tapana antaa initioitaville fiktiivinen kirjansa High Magic’s Aid (1949), jotta kokelaat saisivat ensimakua siitä, mitä wicca on. Gardner käytti Valienten initioidessaan silloista Varjojen kirjaansa (nimellä Ye Bok of Ye Art Magical), joka oli todellinen loitsujen, rituaalien ja toimintatapojen reseptikirja. Hän sanoi, että rituaalien runko oli suoraan New Forestin covenista ja heidän säilynyttä wiccaperintöään, joka oli yksi Britannian säilyneistä coveneistä ja jonka lineage johti aina Vilhelm Punaisen normanniaikaan saakka. Gardner sanoi, että kirjassa olivat viimeiseen jäänteet neoliittisen ajan vanhasta uskosta (Old Religion) ja jokainen wicca on kopioinut kirjan käsin sukupolvelta toiselle, naiselta miehelle ja mieheltä naiselle. (Tapsell 2013, 20–22.) Myöhempi tutkimus on osoittanut, että Gardner mitä luultavimmin initioitiin coveniin, mutta kyseinen ryhmä oli ollut toiminnassa vain muutaman sukupolven ennen Gardneria ja sen juuret olivat eurooppalaisessa seremoniamagiassa. Ben Whitmore on todennut, että wiccassa vaikuttaisi olevan vahva ruusuristiläinen tai uusplatonisen mystiikan elementti, johon kietoutuu shamanismia ja noituutta. Britanniassa on kuitenkin olemassa myös selvää näyttöä siitä, että pakanuus tai noituus ei kadonnut kristinuskon tai noitavainojenkaan myötä, vaan sen harjoittaminen on jatkunut läpi aikakausien*. (Whitmore 2010, 83–84.) Voimme kuitenkin syyllä pitää käsinkirjoittamisen perinnettä nykynäkökulmasta pääasiassa romantiikan ja sen jälkeisen ajan ilmiönä sillä tavallinen kansa, josta monet kansantietäjät ja noidat löytyivät, ei osannut usein lukea tai kirjoittaa. Kansanmagiallinen tieto (Low Magick/Folk Magic), kuten muukin kansanperinne, on siirtynyt sukupolvelta toiselle suullisena perinteenä. Tiettyjen yhteiskuntaluokkien edustajien etuoikeutena oli luku- ja kirjoitustaito, ja seremoniamagia (High Magick/Ceremonial Magick) usein onkin kansanmagiaan verrattuna ollut yleensä ylempien yhteiskuntaluokkien kiinnostuksena (kuten esimerkiksi Tohtori John Dee 1527–1608 tai Francis Barrett 1770–1780). Wiccassa yhdistyvät molemmat magian perinteet.

Valiente huomasi, että eräs lause, jonka Gardner luki Varjojen kirjastaan oli suoraan Aleister Crowleyn (1875–1947) Gnostisesta messusta. Osa materiaalista taas tuntui olevan peräisin Charles G. Lelandilta, joka kirjoitti kirjan Aradia – Gospel of the Witches. Lisäksi Doreen löysi jälkiä Margaret Murrayn ja R. Lowe Tompsonin teksteistä, The Merry Order of St. Bridgetistä, Key of Solomonista ja Vapaamuurarien rituaaleista sekä naturismista (Heselton 2016, 81). Valiente kyseli Gardnerilta asiasta, joka kertoi, että hänen perintönä initioijaltaan saamansa materiaalit olivat sirpaleisia, joten hän oli täyttänyt aukkokohtia, miten parhaiten osasi. Hän antoi tekstit Valientelle sanoen: ”Osaatko tehdä paremmin?”, ja Valiente osasi. Hän poisti Crowleyn ja Vapaamuurareiden tekstejä ja kirjoitti omiaan tilalle. Hän jälleenrakensi tekstit loogiseksi, käytännölliseksi ja toimivaksi järjestelmäksi jättäen jäljelle sen, mitä tänä päivänä tunnetaan wiccana**. (Tapsell 2013, 27.) Tästä syystä Valientea voidaan pitää modernin wiccan äitinä. Hänen tunnetuin tekstinsä on rituaaliruno, joka tunnetaan nimellä Charge of the Goddess.

Valienten ja Gardnerin tiet erosivat 1957 Gardnerin antaessa auliisti haastatteluja ja Valienten halutessa säilyttää wicca esoteerisena. Valienten mielestä Gardner julkisuudellaan rikkoi valansa ja myös vaaransi tradition. Taustalla oli myös muita pienempiä erimielisyyksiä toimintatavoista. Valiente ja kaksi muuta, Ned Grove ja Derek Boothby kirjoittivat omat parannusehdotuksensa laeiksi, jotka sitoisivat sekä initioituja, mutta myös Geraldia itseään ja toimittivat ne Geraldille. Gerald vastasi ilmoittamalla Valientelle, että traditiolla on olemassa jo setti lakeja ja hän toimitti ne liitteenä vastauskirjeessään Valientelle. Valiente ja muut pitivät epätodennäköisenä sitä, että laeissa olisi todellisuudessa autenttista vanhaa alkuperää erityisesti siksi, että kukaan ei ollut nähnyt niitä aikaisemmin ja lisäksi niissä tuntui olevan halu päästä eroon hankalan kyseenalaistavasta ja älykkäästä ylipapittaresta. Grove kirjoitti vastauksen Geraldille ja kertoi hänen ja Valienten olevan sitä mieltä, että Gerald kirjoitti lait omien henkilökohtaisten tarkoitusperiensä perusteella. Valiente ja Gardner olivat vuosia erossa toisistaan, mutta olivat myöhemmin tekemisissä vaikkakaan eivät koskaan enää samalla tavoin kuin ennen. Valiente jatkoi jonkin aikaa coventoimintaa oletettavasti ainakin Groven ja Boothbyn kanssa, mutta kolmikon tiet erkanivat. Myöhemmin Valiente totesi: ”..ne olivat todellakin ne tapahtumat, joita tapahtui kun Gerald Gardnerin ja minun johtama coven repesi kuin kypsä siemenkota, ja monet ihmiset lähtivät omiin suuntiinsa ja hajaantuivat siemeniksi muodostamaan monia uusia coveneita ja monia uusia ajatuksia.” (Heselton 2016, 98–103.)

Valiente kuitenkin jatkoi tradition polulla omaan suuntaansa. 1960-luku toi tullessaan uudenlaisia tuulahduksia myös wiccan saralla. Äänilevy- ja elokuvateollisuuden tähtien elämäntyylin synnyttämän nuorisokulttuurin nousu löi läpi koko läntisen maailman. Sosiaalisten, seksuaalisten ja henkisten asioiden pohdinta sai ihmisten huomion kiinnittymään wiccoihin voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Alex Sandersin ja Sybil Leekin kaltaisten julkisuudessa esiintyneiden wiccojen myötä wiccat tuntuivat jakautuvan jokseenkin kahteen leiriin suhteessa julkisuuteen. Valiente haki oman paikkansa jostain välimaastosta. Äitinsä kuoltua vuonna 1964, samana vuonna kuin Gardner, Valiente tunsi voivansa olla avoimempi wiccalaisuutensa suhteen. Valiente kirjoitti ja julkaisi useita runoja ja kirjoja, joista tuli hyvin tunnettuja ja hän antoi myös haastatteluja näihin liittyen tai puolustaakseen wiccaa. Hän teki tutkimusta kansanperinteisiin ja noituuteen liittyen sekä puolusti myös tutkimuksillaan traditiota, kun esiin nousi väitteitä, että Gardner olisi keksinyt koko tradition itse omasta päästään. Aviomiehensä Casimiro Valienten kuoleman (1972) jälkeen Valiente tapasi Ron Cooken, josta tuli hänen pitkällinen elämänkumppaninsa aina Cooken kuolemaan (1997) saakka. Valiente oli jatkuvasti aktiivisena mukana pakanallisessa toiminnassa (mm. The Centre of Pagan Studies). Hän kuoli haimasyöpään vuonna 1999. (Doreen Valiente Foundation 2018.) Doreen Valiente on kirjoittanut useita kirjoja: Where Witchcraft Lives, An ABC of Witchcraft, Natural Magic ja Witchcraft for Tomorrow.

* Whitmore mainitsee kirjassaan Trials of the Moon – Reopening the Case for Historical Witchcraft, että esimerkiksi 2003 Cornwallista tehtiin arkeologinen löytö, jossa löytyi useita kuoppia, joissa oli erilaista magiaan ja pakanallisiin uhreihin viittaavaa esineistöä. Näiden löytöjen radiohiilitutkimus osoitti niiden olevan peräisin eri aikakausilta aina 1600-luvulta 1950-luvun jälkeiseen aikaan saakka. Paikallisesti noituudesta tunnetun suvun tiedettiin asuneen alueella 1980-luvulle saakka.

** Traditionaalisena wiccana. Eklektisillä wiccoilla ei ole saatavillaan alkuperäistä Varjojen kirjaa, koska se annetaan edelleen perintönä vain initioiduille eikä sitä löydy julkisista lähteistä.

 

Teksti: Laura W.

Lähteet:

Doreen Valiente Foundation 2018. Doreen Valiente Biography. Viitattu 7.8.2018. http://www.doreenvaliente.com/Doreen-Valiente-Doreen_Valiente_Biography-19.php#sthash.DY7jxo4S.dpbs

Doreen Valiente Foundation 2018. The Charge Of The Goddess. Viitattu: 7.8.2018. http://www.doreenvaliente.com/Doreen-Valiente-Doreen_Valiente_Poetry-11.php#sthash.BQS8kGc2.tujF8kLS.dpbs

Heselton, D. 2016. Doreen Valiente – WITCH. Milton Keynes: The Doreen Valiente Foundation in association with The Centre For Pagan Studies

Sohlberg, J. 2005. Okkulttismin ja magian elpyminen läntisessä maailmassa – Wiccan Aatehistoriaa. Teoksessa: Hjelm, T. (toim.) Mitä Wicca on?. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy

Tapsell, J. 2013. AMETH – The Life and Times of Doreen Valiente. London: Avalonia

Whitmore, B. 2010. Trials of the Moon – Reopening the Case for Historical Witchcraft. A Critique of Ronald Hutton’s The Triumph of the Moon – A History of Modern Pagan Witchcraft. New Zeland: Briar Books