Ilo ja kunnioitus - Rituaalin aikana saa nauraa
Teksti on käännetty Jason Mankeyn "Raise the Horns"-blogista. Mankey on kirjailija, joka on kirjoittanut mm. kirjat "Witches' Athame" ja "Transformative Witchcraft: The Greater Mysteries". Hän on gardnerilainen noita.
Ilo ja kunnioitus - Rituaalin aikana saa nauraa
“Siunattu olkoon tulen henki, kaikkein pyhimmistä liekeistä syttyneenä olet vapaa kaikesta harmista ja epäpuhtauksista. Olkoon niin.” Tavallisesti näiden sanojen jälkeen sytytän ”tuli-kynttilän” alttarillamme, jota vaimoni ja ylipapitar käyttää sytyttäessään suitsukkeen, jota sitten käytämme puhdistamiseen. Tällä kertaa kynttilä, jota yritin sytyttää, ei toiminut tahtoni mukaan ja ajattelematta mumisin hiljaa ”voi paska” ja improvisoin siihen perään muutaman rivin ”hypoteettisesta tulen olennosta”.
En kiinnittänyt tähän juurikaan huomiota, mutta tämä ei ollut tavallinen coven-rituaali. Tällä kertaa kyseessä oli “avoin rituaali”, tarkoittaen, että meillä oli kehässämme vieraita. Kun myöhemmin juttelin vieraidemme kanssa, kyselin heidän ajatuksiaan rituaalista. Heidän vastauksensa oli “se oli erilaista, te kaikki nauroitte”. Kyselin lisää ja he kertoivat, että “ylipappimme sanoo aina, että käyttäytykää vakavasti, vaikka jotain menisikin pieleen.”
Nauru ei aina ole sopivaa kehässä, mutta en ajattele, että pakotettu vakavuus on myöskään aina sopivaa. En kuvittele heittäväni pikaista vitsiä Samhainina tai Drawing Downin aikana, mutta entä jonkun riemullisemman sapatin aikana? Ehdottomasti! Otan rituaalit vakavasti, mutta olen myös tietoinen, että ne voivat usein olla hiukan hölmöjä! Koska suurimman osan rituaaleista vetävät ihmiset - ja koska ihmiset ovat erittäin erehtyväisiä otuksia, heijastelevat rituaalitkin sitä.
Seuraavana iltapäivänä vaimoni ja minä juttelimme ”aina vakavana” kommentista ja pohdimme, miksi nauru on niin tärkeää kehässä. Tätä ei saa ymmärtää väärin, useimmissa rituaaleissa ei ole tilaa stand-upille, mutta nauru silloin tällöin on luonnollista ihmisille. Joskus nauru on myös välttämätöntä rituaalissa. Usein se, että yrittää esittää ettei vahinkoa tapahtunut on huvittavampaa ja naurettavampaa kuin vahingon tiedostaminen.
Ehkä tärkein tehtävä naurulla rituaalissa on jännityksen vapautuminen. Kun jotain menee pieleen rituaalin aikana, seurauksena on usein säikähtänyt hengähdys ja yhtäkkiä kaikki ovat kuin kuumilla hiilillä. Pudotitko maljan tarjoillessasi kakkuja ja viiniä? Huuda kaikille “Hail Eris!” ja ota hetki nauraaksesi sille.
(En voi kirjoittaa tarpeeksi “Hail Eris!” -huudahduksesta rituaaleissa. Se on täydellinen vastaus asioiden mennessä pieleen. Ja joskus hän vain haluaa ilmestyä juhliin ja haluaa myös kaikkien tietävän hänen saapuneen.)
Nauru, kyky nauraa itsellemme, voi usein rentouttaa kaikkia rituaalissa. Se on kuin ilmapallon puhkaisemista, joskus tarvitaan jotakin laukaisemaan jännitys. Pikainen vitsi voi auttaa siirtymisessä raskaasta, tunteellisesta maagisesta työskentelystä yleisimpiin rituaaleihin.
 |
| A section of “The Storm” by Pierre Auguste Cot. From WikiMedia. |
Kun kokoamme maagista tilaa yhteen, me tavallisesti yritämme ja mahdutammekin mukaan niin paljon asioita kuin mahdollista. Siellä on jumalattaria ja jumalia, maa, ilma, tuli ja vesi, sekä kaikkien osallistujien energiat. Kun ajattelen ihmisten energioita, siellä on kunnioitusta, ehkä keskittymistä (joskus jopa pelkoa), mutta myös vähän kevyemmät energiat ovat myös tervetulleita. Kun vapautamme naurua kehoistamme, vapautamme energiaa, joka päätyy maagiseen tilaamme. Eräs ystäväni kertoi joskus, että heidän coveninsa nosti energiaa yksinkertaisesti kertomalla vitsejä kesken rituaalin.
Ja joskus kehä voi vain olla täynnä hölmöä energiaa. Tiedän, että meidän covenimme päätyy useammin kuin harvoin ”sille tuulelle”, jolloin kaikki tuntuu huvittavalta. Ja niinä iltoina nauramme tiemme rituaalien läpi. Naurettava, lystikäs energia muuttaa tietoisuutta aivan yhtä hyvin kuin muutkin.
Hölmöily välillä on osa perusihmisluontoa ja meidän ei tulisi eksyä ”vakavana oloon” rituaalin aikana, niin että kadotamme itsemme. Edelleen, se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi sanoa ääneen jokainen vitsi mikä tulee mieleemme, mutta joskus se on sopivaa. Hyvä rituaalijärki tarkoittaa, että tiedämme milloin on sopivaa antaa hupsumpien puoliemme näkyä.
Vaikka rituaalit voivat usein olla vakavia, niiden on tarkoitus olla myös hauskoja. Me tanssimme ja laulamme, ei pelkästään koska se on tehokasta, vaan koska nautimme siitä! Olen löytänyt itseni kehän keskeltä niin uupuneena tanssista, että nauraminen on ollut ainoa, mitä olen pystynyt tekemään.
Rakastan coveniani ja rakastan rituaalejani, minun ei aina tarvitse suhtautua vain suurella (pelonsekaisella) kunnioituksella niihin, joskus voin vain nauttia niistä ja siihen ei ole parempaa tapaa kuin rehellinen nauru.
Ja meidän on myös, rehellisesti sanoen, myönnettävä, joskus rituaalit ovat huvittavia. Vuosien aikana olen olohuoneessani hyppinyt niin monien patojen yli ja ratsastanut niin monilla luudilla.. ja vaikka ymmärrän symbolisimin näiden tekojen takana, ne ovat myös vain huvittavia ja hauskoja! En voi olla nauramatta, kun ajattelen mitä oikein olen tekemässä.
Wiccassa ei ole paljon ”universaalia”, kaikkien jakamaa rituaalikirjallisuutta, mutta Charge of the Goddess pääsee aika lähelle. Jumalatar puhuu siinä näillä sanoilla:
”Palvokaa minua iloitsevalla sydämellä, sillä muistakaa: kaikki rakkauden ja nautinnon teot ovat minun rituaalejani. Ja siksi olkoon sielussanne kauneutta ja lujuutta, voimaa ja myötätuntoa, kunniaa ja nöyryyttä, iloa ja kunnioitusta.”
On huomattava, että sanotaan “ilo ja kunnioitus” (engl. Mirth and reverence). Jos toinen kahdesta puuttuu, ei tasapaino noituudessamme ole enää samankaltainen. Joten kyllä, kun se on sopivaa, meidän todellakin tulee nauraa kehässämme.
Teksti: Jason Mankey, https://www.patheos.com/blogs/panmankey/2016/09/mirth-reverence-you-can-laugh-during-ritual/
Kuvat: WikiMedia
Käännös: Tatja
Kommentit
Lähetä kommentti