Lordit ja Ladyt
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kirjoittaja on alexandrialainen ylipapitar, joka on kirjoittanut aikaisemmin netissä sekä paperijulkaisuissa nimimerkillä ”Harakka”. Kirjoittaja on sosiaalialan asiantuntija, jolla on myös kuvataiteilijan koulutustausta ja hän työskentelee sosiaaliohjaajana. Kirjoittaja on kiinnostunut ihmisen mielestä, visuaalisista elementeistä, historiasta ja kirjallisuudesta.
By AnonymousUnknown author [Public domain], via Wikimedia Commons |
Nettimaailmassa ihmisellä voi olla nimimerkki, jonka merkitys usein on yksilölle suuri huolimatta siitä, että nimeä ei käytettäisi missään muualla kuin jossain tietyssä verkkoympäristössä. Nimimerkit ja käyttäjänimet kulkevat mukanamme usein vuosikausia ja sen vaihtaminen voi joko olla miellyttävää tai tuottaa jopa luopumisen tuskaa. Allekirjoittanut on käyttänyt omaa nimimerkkiään pakanallisessa nettimaailmassa kohta jo kaksi vuosikymmentä. Nimimerkin käyttäminen pakanallisessa nettimaailmassa on perua ajalta, jolloin verkossa keskustelufoorumeilla liikkuvia kehotettiin varovaisuuteen ja suojaamaan omaa identiteettiään nimimerkeillä. Nimimerkeillä haluttiin ja halutaan edelleen myös viestiä muille ihmisille siitä kuka tai millainen henkilö on.
Traditionaalisessa wiccassa lukiessa erilaisia tekstejä törmää toisinaan esimerkiksi aatelisilta kuulostaviin nimityksiin, jotka erityisesti nykypäivän suomalaisesta saattavat kuulostaa vierailta ja vähän tärkeileviltäkin. Tämän kirjoituksen on tarkoitus tuoda yhdestä näkökulmasta hiukan selkeyttä nimien käyttöön ja näihin ehkä vieraampiin termistöihin.
Yksilölliset nimet
Nimet sisältävät erityistä maagista voimaa. Nimet määrittävät ihmisiä, asioita ja olentoja. Nimet ovat lyhyitä äänteitä, jotka sisältävät mielikuvan tasolla jonkin asian koko olemuksen. Useissa maagisissa perinteissä jonkin asian nimen tietäminen antoi ihmiselle vallan siihen asiaan. Esimerkiksi seremoniamagiassa enkelten tai demonien nimen tunteminen niitä manatessa esiin sitoo nuo olennot maagikon tahdon alaisiksi. Ihmiset ovat elämässään joko saaneet nimiä tai valinneet niitä itse. Wiccat ovat perinteisesti kutsuneet toisiaan erityisillä nimillä suojatakseen itseään ja muita covenin jäseniä vainolta, eivätkä he välttämättä tienneet lainkaan toistensa ”virallisia” nimiä. Nykypäivänä tilanne ja käytäntö on toinen ja noitanimi onkin usein sellainen, jonka vain yleensä yhdessä työskentelevät tuntevat ja jossa on erityistä maagista merkitystä. Joissain coveneissa kaikkien jäsenten noitanimet muutetaan esimerkiksi jos covenin kokoonpano muuttuu. Wiccanimi voi pysyä samana tai vaihtua myöhemmin joko ihmisen henkilökohtaisena päätöksenä tai sitten vaikkapa suuren ja merkittävän muutoksen myötä.
Lordit ja ladyt
Suomen kielisessä käännetyssä tekstissä termi ’lord’ käännetään usein muotoon herra ja termi ’lady’ muotoon rouva. Toisin kuin alkuperäisissä englanninkielisissä termeissä, meillä ei näiden termien suomenkielisiin vastineisiin tänä päivänä liity ajatusta aateluudesta, siniverisyydestä tai sukulinjoista. Suomenkielen rouva on usein kohtelias nimike kenestä tahansa naimisissa olevasta naisesta ja vastaa paremmin englanninkielen sanaa ‘madam’ tai lyhennettä ‘mrs’. Herra puolestaan on suomenkielessä kenestä tahansa täysi-ikäisestä miehestä käytetty kohtelias nimike, ellei sitten puhuja ole kristitty ja viittaa nimityksellä uskontonsa miespuoliseen jumaluuteen.
Englanninkielisessä ympäristössä törmää joskus siihen, että jotkut wiccat nimittävät itseään esimerkiksi nimellä ’Lady Aradia Moon’ tai ’Lord Merlin Stonewood’. Noissa wiccan haaroissa, joissa näitä nimikkeitä käytetään, viitataan usein ylipapittaren tai ylipapin asemaan. Suomalaisessa traditionalismissa ei perinteisesti ole käytetty näitä etuliitteitä.
Maagi ’Magus’
Tämä on vastaavasti rituaalinen nimike, jota käytetään yleensä kolmannen asteen initioidusta miespuolisesta henkilöstä. Tässäkään nimikkeessä ei ole maallista valtaa. Tätä nimitystä saatetaan käyttää soveltuvassa rituaalissa esimerkiksi covenin ylipapista.
Noitakuningatar ’Witch Queen’
Tämä nimike on perinteisesti seremoniallinen rituaalinimike, joka ei kuvaa maallista valtaa. Nimikettä käytetään soveltuvissa rituaaleissa naispuolisesta henkilöstä, joka on yleensä kolmannen asteen initioitu, kokenut ja taitava. Nimikettä voidaan käyttää myös sellaisesta ylipapittaresta, jonka covenista on lähtenyt kolme itsenäistä covenia. Maxine Sanders on maininnut, että titteliä voidaan käyttää myös henkilöstä, joka on nuori, elämän suhteen vielä naiivi ja kaunis. Tällainen henkilö voi kantaa titteliä, mikäli hänellä oli riittävä maaginen koulutus ja hän voi edustaa jumalatarta ihmisille ilman kosketusta maallisen ja jokapäiväisen elämän haasteisiin. (Sanders 2017.)
Alex ja Maxine Sanders |
Noitien kuningas ’King of the Witches’
Tätä nimikettä on käytetty ainoastaan alexandrialaisessa wiccassa ja vain Alex Sandersista. Maxine Sanders kuvasi kirjassaan Firechild Alex Sandersin pyytämistä ja kruunaamista noitien kuninkaaksi (Sanders 2008, 117–118). Kruunaaminen noitien kuninkaaksi oli tuohon aikaan vahvasti wiccoja kahtia jakava. Vaikka Alex Sanders saikin useiden ja pääasiassa alexandrialaisten wiccojen tuen rituaalinimitykselleen, oli myös paljon ihmisiä, jotka eivät kannattaneet kruunaamista.
Länsimaisessa myyttiperinteessä kuninkuudella on pitkät juuret. Tämä näkyy myös suomalaisessa kansansatuperinteessä, jossa vilahtelee tarinoita kuninkaista. Mehiläispesissä kuhnureilla ei ole elämässään muuta tarkoitusta kuin hedelmöittää pesän kuningatar ja sitten kuolla. Länsimaisen perinteen myyteissä kuningas tai hallitsija on usein sankari, mutta hän on myös usein se, joka uhrataan. Kristillisessä perinteessä olemme tutustuneet puolijumaluuteen, joka uhrautui vapaaehtoisesti. Skandinaavisen mytologian Odin uhrasi osan itsestään saadakseen haltuunsa riimujen salaisuudet. Myytillinen kuningas Arthur tulee uhratuksi vain herätäkseen jälleen henkiin myyttisellä Avalonin saarella. Alex Sandersin rooli alexandrialaisessa wiccassa oli uhrattavan ja uhrautuvan kuninkaan rooli. Alex Sanders uhrasi paljon altistaessaan wiccan laajalle julkisuudelle. Hänestä lukiessa tulee vaikutelma, ettei hän aina aavistanut maksettavaa hintaa, mutta toimi sisäisen tahtonsa johdattamana. Julkisuudella oli hintansa. Alex Sandersin kuoleman jälkeen Eldereiden neuvosto antoi seuraavanlaisen lausunnon liittyen Alex Sandersin rooliin noitien kuninkaana (vapaa käännös):
”Alexandrialaisen tradition neuvoston tapaaminen pidettiin torstaina 12 toukokuuta 1988. Tradition laki on aina ollut niin, että kuningas tulee valituksi, jos tarve on noussut. Huolellisen harkinnan jälkeen yksimielinen lopputulema on, että ei ole tarvetta noitien kuninkaalle. Tämä on onnekasta, sillä ei ole olemassa ketään, joka olisi soveltuva. Alex Sanders johti jumalattaren piilotetut lapset valoon. Työ tuli hyvin tehdyksi ja hänen viimeinen ja hartain toiveensa oli, että he jatkavat työtään valossa.”
Vuoteen 2018 saakka, kun Alex Sandersin kuolemasta on kulunut 30 vuotta, ei ole ollut tarvetta nostaa ketään noitien kuninkaaksi. Vallan- tai maineenhaluisia ihmisiä tietenkin aina on ollut ja tulee varmasti aina olemaan, mutta rituaaliseksi kuninkaaksi ei nosteta ihmistä ihmisen halusta käsin, vaan erittäin painavasta syystä, sillä kaikella on hintansa.
Wiccassa rituaalisilla nimikkeillä on syviä merkityksiä samoin kuin henkilökohtaisilla nimillä, noitanimillä tai jopa nimimerkeilläkin. Toiset nimitykset ovat lomittaisia kuten esimerkiksi ylipapitar tai noitakuningatar, mutta ne painottuvat hiukan eri tavoin. Rituaaleissa sanoilla on suuri merkitys sillä ne luovat kuvia toisen todellisuuden olemukseen. Tästä syystä nimiä ja nimikkeitä käytetään huolellisesti harkiten, sillä magiassa voi käydä niin, että ihminen todellakin saa sitä, mitä pyytää. Sinusta tulee se, joksi itseäsi kutsut tai miksi sinua kutsutaan.
Teksti: Laura W.
Lähteet:
Sandes, M. 2008. Firechild – The Life and Magic of Maxine Sanders ‘Witch Queen’. Oxford: Mandrake
Sanders, M. 2017. “High Priestess and Witch Queen” Viitattu: 16.8.2018. https://medium.com/maxine-sanders/high-priestess-and-witch-queen-6698b8b751e9
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kommentit
Lähetä kommentti