Monta polkua

 Kirjoittaja on alexandrialainen ylipapitar, joka on kirjoittanut aikaisemmin netissä sekä paperijulkaisuissa nimimerkillä ”Harakka”. Kirjoittaja on sosiaalialan asiantuntija, jolla on myös kuvataiteilijan koulutustausta ja hän työskentelee sosiaaliohjaajana. Kirjoittaja on kiinnostunut ihmisen mielestä, visuaalisista elementeistä, historiasta ja kirjallisuudesta.

https://www.facebook.com/HumanOdyssey/photos/a.949364031855847/881039088688342/?type=3&theater

Wicca – monta polkua erilaisille ihmisille

 

Traditionaalisesta wiccasta liikkuu suomenkielisessä pakanaympäristössä aitoa tietoa, mutta myös monenlaisia oletuksia. Oletukset ovat usein syntyneet suomenkielisen tiedon saatavuuden ja vähäisten kontaktien takia. Suomessa traditionaalista wiccaa on harjoitettu oletettavasti jo ennen 2000-luvun alkua, mutta traditionaalinen coventoiminta alkoi vilkastua 2000-luvun alussa. Toiminnassa olevista coveneista on ollut vaikea ulkopuolisten tai muidenkaan välttämättä saada tietoa, koska coventoiminta on pääasiassa yksityistä eikä coveneita tai wiccan harjoittajia rekisteröidä mihinkään. Toimiva coven onkin oma itsenäinen yksikkönsä ja vasta viime vuosina ovat tradition edustajat lähteneet kansainvälisen kehityksen mukaisesti pitämään enemmän yhteyttä muihin coveneihin.

Traditionaalinen wicca Suomessa on tiiviisti sidoksissa Wiccan alkuperäisiin syntysijoihin Iso-Britanniaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö traditionaalista wiccaa harjoittavat olisi sopusoinnussa paikallisen luonnon ja henkien kanssa. Kyse on enemmänkin maagisen työskentelyn traditiolta perityistä keinoista ja opetuksesta. Wicca itseään on monenlaisiin länsimaisiin kulttuuritaustoihin helposti sopeutuva maailmankatsomus. Tämä johtuu nimenomaan järjestelmän joustavuudesta ja yksilöllisyyden huomioonottamisesta. Jokainen traditionaalisen wiccan harjoittaja on aina lisäksi myös itsenäinen harjoittaja, joka voi omassa yksintyöskentelyssään ammentaa traditiolta saamastaan opista ja vastaavasti myös luovasti soveltaa monenlaisia erilaisia maagisen työskentelyn sekä uskontojen ja oppijärjestelmien parhaita paloja.

© Laura W.

 

Deborah Lipp on kirjassaan The Study of Witchcraft – A Guidebook to Advanced Wicca luvussa Modern Wicca Described tarkastellut Wiccaa kolmesta näkökulmasta, joita Lipp kutsuu käsitteillä jäsentynyt traditionalistinen wicca, radikaali voimauttava wicca ja lempeä eklektinen wicca. Lipp mainitsee, että kyseessä ovat yleistykset ja yksilöllisiä variaatioita on tietenkin olemassa. Lippin luokittelussa ja erilaisten ajattelutapojen eroissa on kuitenkin paljon ajatuksia herättävää ja monella tavoin näkökulmia avartavaa otetta. Lipp määrittelee kaikkia wiccoja yhdistäviksi tekijöiksi seuraavia asioita:

1. Polariteetti. Osa wiccoista uskoo, että kaikki jumaluudet ovat lopulta yksi ja osa uskoo Jumalan ja Jumalattaren polariteetteihin Dion Fortunen sanoin: ”Kaikki Jumalat ovat yksi Jumala ja kaikki Jumalattaret ovat yksi Jumalatar.

2. Jumalallinen läsnäolo. Kaikkia wiccoja yhdistää käsitys siitä, että jumalat vaikuttavat sisällämme ja ovat oppainamme. Tätä ajattelua ilmentää lause, jossa etsijää kehotetaan hakemaan jumallista yhteyttä ensisijassa omasta sisimmästä, koska muutoin etsijä ei tule koskaan löytämään etsimäänsä, jos hän etsii pelkästään itsensä ulkopuolelta. Samoin usein kuultu lainaus Doreen Valienten pidemmästä tekstistä: ”Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita” -lause ohjaa löytämään yhteyttä jumalalliseen entiteettiin korostamalla tahtoa jumaluuden ilmaisun yhtenä muotona.

3. Luonto. Kaikki wiccat pitävät luontoa pyhänä ja juhlistavat vuodenkiertoa ja kuun kiertokulkua. Wiccoja yhdistää kunnioittava suhtautuminen äiti maahan ja suhde ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen on pyhä.

4. Magia. Kaikki wiccat eivät harjoita varsinaisesti magiaa. Heidän näkökulmansa painottuu enemmän uskonnonharjoitukseen. Mutta wicca uskontona on magian suhteen salliva. Magian uskotaan olevan todellista ja se on sallittua tai siihen jopa rohkaistaan.

5. Kehät ja neljännekset. Wiccan sisällä rituaalien muoto vaihtelee valtavasti, mutta wiccojen kehän luontiin kuuluu olennaisena osana neljä elementtiä. Jotkin wiccat lisäävät rituaaleihinsa myös erikseen viidennen elementin, joka on henki, mutta maa, ilma, tuli ja vesi esiintyvät kaikkien wiccojen rituaaleissa. Suomenkielisissä wiccapiireissä englanninkielisen circle -sanan yleisesti käytetty vastine ei ole taikapiiri, vaan kehä.

 

Gerald Gardner ja Patricia Crowther

Mikäli yllämainitut eivät sisälly yksilön omaan ideologiaan silloin kyseessä on Lippin mukaan jokin muu pakanuuden muoto, mutta sitä ei enää voi kutsua wiccaksi.

Näillä sivuilla kerrotaan yksityiskohtaisemmin traditionaalisesta wiccasta, mutta Lipp luettelee jäsentäytyneen traditionaalisen wiccan tunnusmerkeiksi seuraavat asiat:

1. Harjoittajilla on jonkinlainen lineage (suom. ”sukujuuret, esivanhemmat”). Traditionalistit Suomessa käyttävät englanninkielistä termiä puhekielessä. Lineagen perusteella jäsenet tietävät miksi ja miten he kuuluvat johonkin nimenomaiseen traditioon.

2. Initiaatio -rituaali (suom. jäseneksi vihkiminen) on olennainen osa traditiota. Vain kyseiseen traditioon sen tradition määrittämien sääntöjen mukaan initioidut kuuluvat traditioon erotukseksi muista.

3. Initiaatioita on eri asteisia. Yleensä initioaatioasteita on kolme.

4. Ryhmä eli coven on arvostettu ja joidenkin mielestä jopa välttämätön.

5. Perintönä kulkeva varjojen kirja (engl. Book of Shadows, suomalaisessa puhekielessä myös ”bossi”), joka sisältää ainakin osan muuttumatonta ja säilytettävää sisältöä. Varjojen kirja sisältää rituaaleja ja perimätietoa, mutta joitain muutoksia perittyyn sisältöön voi tehdä, pääasiassa lisäyksiä.

6. Salassapito- ja uskollisuusvalaa pidetään tarpeellisena.

Kun suomalaisessa pakanapiireissä puhutaan traditionaalisesta wiccasta, sillä viitataan yleensä brittiläiseen traditionaaliseen wiccaan (British Traditional Wicca , BTW), joista tunnetuimmat ovat gardnerilainen ja alexandrialainen wicca. Coveneissa johtajuus on aina itsenäisesti ylipapittaren vastuulla ja hänen työparinaan toimii ylipappi.

 

Lippin mukaan radikaali wicca on ottanut vaikutteita feministisestä liikkeestä. Kenties tunnetuin kirja, josta voi ammentaa ajattelumallin filosofista taustaa on Starhawkin Spiral Dance (1979). Lisäksi suomenkielisenä kirjana feministisestä henkisyydestä voisi mainita Clarissa Pinkola Estésin Naiset, jotka kulkevat Susien kanssa (2015). Radikaali wicca sisältää Lippin mukaan sisältää seuraavia elementtejä:

1. Toiminta ryhmissä on demokraattista konsensusta edellyttävää, joko anarkista tai sitten johtajuus vaihtelee.

2. Korostetaan tietoisuuden muuttamisen merkitystä ja maailman muuttamista.

3. Rituaalit ovat spontaaneja, vapaamuotoisia ja kunkin tilanteen mukaan luotuja.

4. Keskiössä on itse itsensä initioinut ja wiccaksi julistautunut noita tai sitten ajattelumalli, jonka mukaan jokainen nainen on noita.

5. Arvostetaan enemmän rituaalia prosessina kuin rituaalin lopputulemaa.

6. Sekoitetaan noituutta poliittiseen ajatteluun, ekologiseen ajatteluun ja jokapäiväiseen elämään.

Kuvatessaan kolmatta näkökulmaa tai harjoittamisen tapaa Lipp nostaa esiin suomeksikin käännetyn Scott Cunninghamin kirjan Opas wiccan harjoittajalle. Cunningham ei keksinyt itse itseinitiaatiota, mutta toi käsitteen esiin. Koska eklektiseksi wiccaksi ryhtyminen ei vaadi initiaatiota johonkin coveniin tai ryhmään ja ryhmän tarjoaman opetuksen läpikäymistä eklektikot voivat vain julistautua wiccoiksi ilman, että heidän tarvitsisi saavuttaa jotain tiettyä kehitystasoa tai jonkin ryhmän hyväksyntää. Tästä syystä eklektisten wiccojen määrä on suuri. Lippin mukaan eklektisille wiccoille on ominaista seuraavat asiat.

1. Sitoutuminen tiiviisti redeksi kutsuttuun pidemmästä runosta irrotettuun lauseeseen ”Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita.”.

2. Painottaa wiccan harjoittamista yksin. Toisinaan osallistuvat yhteisrituaaleihin, mutta nämä toimivat pääasiassa oman harjoituksen tukena eivät pääpainopisteenä.

3. Yleensä itseinitioinut tai sitten ei välttämättä ollenkaan initiaatiota läpikäynyt (yleensä siis itse-initaation eli itsevihkiytymisen tai dedikaation eli omistautumisen kautta).

4. Ajatus, että wiccassa ei ole mitään muita säätöjä kuin yllä mainittu rede.

 

Lipp vertaa kirjassaan kunkin harjoittamistavan hyviä ja huonoja puolia. Traditionaalisen wiccan huonoiksi puoliksi Lipp luettelee elitismin, jäykkyyden, hierarkian ja niukkuuden. Elitismi ja hierarkia molemmat voivat näyttäytyä vallankäytön suhteen negatiivisina, jos muihin suuntauksiin aletaan suhteutua alentuvasti tai jos valta kohoaa covenin johtajien päähän. Liiallinen jäykkyys puolestaan voi muuttaa rituaalit monotonisiksi ja yksipuoleisiksi, jos luovuutta ei uskalleta ollenkaan käyttää. Niukkuus taas syntyy siitä, että vaikka kiinnostuneita ihmisiä olisi, ei coveneita ole aina helppoa löytää tai niitä voi yksinkertaisesti olla liian vähän suhteessa kiinnostuneisiin. Lipp toteaa, että Traditionaalinen wicca kuitenkin luo opettajia ja johtajia, jotka todennäköisesti ovat hyvin päteviä, koska ovat käyneet läpi jäsentyneen koulutusajan. Traditionaalisessa wiccassa myös vanhempia ja kokeneita tradition edustajia kohdellaan kunnioittavasti. Jäsentyneet rituaalit ovat myös traditionaalisen wiccan eräs vahvuus. Kun rituaali noudattaa totuttua kaavaa, jäsenet tietävät, mitä tekevät. Traditionaalisessa wiccassa opetetaan, että jokaisella rituaalin osalla on merkitys ja syy. Tämä herättää jäsenissä pohdintaa ja harjoittaminen on loogista. Salassapito- ja uskollisuusvala puolestaan luo turvallisuutta, sitoutumista ja läheisyyttä, joka voi olla hyvin voimakasta ja tehostaa covenin työskentelyä. Säännöt puolestaan parhaimmillaan auttavat toimimaan konfliktitilanteissa. Lippin mukaan niukkuus voi olla myös positiivinen asia sillä, vaikka traditionaalisia coveneita voi olla hankala löytää tai niihin voi olla vaikea päästä, myös etsiminen on oma prosessinsa ja muovaa etsijää.

Radikaali ja voimauttava wicca sisältää myös hyviä ja huonoja puolia. Huonoiksi puoliksi Lipp mainitsee konsensuksen, jolloin päädytään puhumaan paljon, mutta valmista ei tahdota saada aikaiseksi. Voi olla uuvuttavaa viettää kahden tunnin suunnittelukokous ennen jokaista rituaalia vain siksi, että sovitaan mitä ja miten aiotaan tehdä. Halu tehdä ”ihan sama, vain jotain” voi olla houkutteleva. Lipp nimeää vaihtuvan johtajuuden ongelmalliseksi, koska rituaalin johtajaksi saattaa valikoitua henkilö, joka ei välttämättä ole kovin hyvä tehtävässään. Psyykkisesti rituaalinen johtaminen voi olla hyvin voimauttavaa, mutta itse seremonia ja maaginen työskentely saattaa puolestaan kärsiä. Jäykkyys voi vaivata Lippin mukaan myös Radikaalia voimauttavaa wiccaa samalla tavoin kuin mitä tahansa poliittista ryhmittymää. Mikäli joku muu esittää erilaisia näkökulmia, ne saatetaan täysin tyrmätä, jos ne eivät sovi omaan maailmankatsomukseen tai arvoihin. Fundamentalismi voi karkottaa epäpoliittisempia Wiccan etsijöitä. Hyviksi puoliksi Lipp mainitsee henkilökohtaisen voimaantumisen. Näissä ryhmissä tehdään Lippin mukaan usein erittäin syvää ja merkityksellistä yksilön psyyken työstämistä ja rituaaleilla on positiivinen vaikutus yksilöiden elämään. Radikaalissa voimauttavassa wiccassa opetetaan Lippin mukaan, että identiteettimme hengellisinä yksilöinä ja kansalaisina on yhteydessä ympärillämme olevaan, joten tavoitteena on oppia kurkottamaan oman persoonan, toisinaan itsekkään minän ulkopuolelle ja pohtia, miten noituus voisi muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Konsensus voidaan Lippin mukaan nähdä myös positiivisena, jolloin ryhmässä toimiessa opitaan kärsivällisyyttä, kuuntelemista ja myötätuntoa. Antamalla kaikille ryhmän jäsenille tilaisuus saada oma äänensä kuuluviin voidaan antaa ujoille ja hiljaisemmille mahdollisuus tulla kuulluksi. Äänekkäämmät oppivat myös nöyryyttä, koska opettelevat kuuntelemista. Vaihtuva johtajuus voi myös olla Lippin mukaan positiivinen asia, koska se tarjoaa mahdollisuuden saada nähdä erilaisia johtamistapoja ja kehittää siten erilaisia ja uusia tapoja toimia.

 

Eklektisen wiccan huonoimmiksi puoliksi Lipp mainitsee laimenemisen ja keskinkertaisuuden. Laimenemista Lipp täsmentää sanomalla, että wicca, joka sallii kaiken ja jossa ei ole mitään perittyjä sääntöjä voi olla hyvin vesitettyä tulkintaa wiccasta ja toisinaan eklektiset rituaalit heijastavat juuri tätä. Lipp sanoo, että jos minkäänlaista opetusjärjestelmää ei ole eikä minkäänlaista syvempää sisäistä tai ulkoista työskentelyä vaadita, se voi synnyttää keskinkertaisuutta. Jos eklektikko lukee jostain, että ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä tullaksesi wiccaksi on julistautua sellaiseksi, jotkut tulkitsevat sen tarkoittavan sitä, että omaa itseä ei tarvitse haastaa mitenkään ja mitään opittavaa ei ole. Lippin mukaan ”tietämätön pakanuus” on saanut aikaan ilmiöitä, joissa ihmiset, jotka ovat olleet wiccoja vain muutaman kuukauden tuntevat itsensä päteviksi opettamaan ihmisiä, jotka ovat vain muutaman viikon tuoreempia wiccoja. Englanninkielisessä ympäristössä ilmiöstä on Lippin mukaan käytetty nimikettä ”fluffybunny”, jolla tarkoitetaan pehmeää, söpöhköä wiccaa, joka pohtii enemmän sitä kuinka nätti ja kiva luonto on kuin Luonto Äidin todellista voimaa. Parhaita eklektisen wiccan puolia on Lippin mukaan saatavuus. Tämä polku on avoinna kaikille, jotka haluavat. Traditionaaliset wiccat saattavat Lippin mukaan kritisoida koulutuksen puutetta, radikaalit voimauttavat wiccat sitoutumisen puutetta, mutta eklektisyyden avosylin tervetulleeksi toivottavassa asenteessa on nähtävissä myös kauneutta: kuin Jumalatar joka kutsuu kaikki lapsensa luokseen syliinsä. Itsenäinen yksintyöskentely on Lippin mukaan myös vahvuus. Yksin harjoittaminen on helppo aloittaa, olipa lähellä muita tai ei. Lipp mainitsee vahvuudeksi myös rituaalien lainaamisen. Eklektinen wicca lainaa kaikkialta ja kaikkea ja tämä on myös kansanmaagikoiden ikiaikainen tapa. Kansanmagiassa on aina lainattu loitsuja, amuletteja, ideoita ja jumalia mistä tahansa soveltuvasta kulttuurista tai konseptista. Lippin mukaan yksinkertaisuus on myös eklektisen wiccan vahvuus. Periaatteena on, jos se toimii, käytä sitä. Eklektikoilla on valtavasti vapautta, koska heitä eivät sido sen kummemmin traditio, konsensus, prosessi tai rakenne, he voivat toimia omien unelmiensa mukaan, luovuudella ei ole rajoja.

Lipp kehottaa erilaisten näkökulmien edustajia oppimaan omia riskitekijöitään tunnistamalla ja oppimaan lisäksi erilaisista harjoittamisen tavoista. Lippin mukaan eklektikot voivat oppia traditionaalisen wiccan harjoittajilta, että pitkäjänteinen opiskelu ja käytännön harjoittaminen on välttämätöntä kehittymisen kannalta. Eklektikot voivat oppia radikaaleilta wiccoilta, että magia ja muutos on yhtä tärkeää kuin palvonta.

 

Radikaalit wiccat voivat oppia traditionaalisilta wiccoilta, että kokemusta ja taitoja omaavia kannattaa kunnioittaa ja yhteinen, valmis rituaalikaava voi olla hyvin voimauttava. Radikaalit wiccat voivat oppia eklektikoilta, että lempeys on yhtä tärkeää kuin aktivismi ja wicca ei ole vain yhden poliittisen ideologian oma juttu.

Traditionaaliset wiccat voivat oppia Lippin mukaan radikaaleilta wiccoilta, että kaikkia kannattaa kuunnella, eikä ainoastaan johtajia. Ja antamalla jokaisen tulla kuulluksi, voidaan kaikkia jäseniä voimaannuttaa. Traditionaaliset wiccat voivat oppia eklektikoilta luovuuden ja yksinkertaisuuden arvoa ja sitä, että jumalat ovat saatavilla kaikkien ulottuvilla.

Oman kokemukseni mukaan traditionalistit ammentavat Lippin määrittelyä syvemminkin sekä radikaalista wiccasta ja eklektisestä wiccasta ja erityisesti työskennellessään itsenäisesti. Esimerkiksi Doreen Valiente on kirjoissaan paljonkin tutkinut kansanmagiaa ja kerrotaan myös toisen maailmansodan aikaan tehdyistä rituaaleista kotimaan puolustamiseksi. Traditionalistinen wicca ohjaakin ryhmätyöskentelyä ja antaa välineitä oppimiseen ja kehittymiseen, mutta traditiossa ei missään kohtaa kielletä harjoittajia tekemästä myös muunlaisia rituaaleja esimerkiksi kansanmagiasta ammentaen kuten eklektinen wicca tai työskennelläkseen jonkin yhteiskunnallisen epäkohdan parantamiseksi maagisin keinoin kuten radikaali wicca.

Teksti: Laura W.

Lähde: Lipp, D. 2007. The Study of Witchcraft – A Guidebook to Advanced Wicca