Mistä noita tietää, että pääsiäinen on tulossa?

  - Puhelin soi ja iltapäivä-, paikallis- tai naistenlehden toimittaja on löytänyt puhelinnumeron.  

Kirjoittaja on gardnerilainen ylipapitar, jonka nimen saa internetin avulla yhdistettyä puhelinnumeroon.

Kuva: Tatja

”Pekka tässä huomenta, oliko Anna puhelimessa? 

Juu, ollaan tässä kokoamassa pääsiäisnumeroa lehteen ja puhuttiin, että mielellämme haastateltaisiin sinua kertomaan miten noidat juhlivat pääsiäistä?”

”Aivan, mutta ei meidän tarvitse kristillisestä juhlasta kirjoittaa.”

”Ehdottomasti ei stereotypioiden pönkittämistä, tämä olisi teille enemmän mahdollisuus oikaista väärinkäsityksiä.”

Pääsiäinen, noidat ja toimittajat kuuluvat yhteen kuin muovikrääsä Kinder-munan sisälle, parempi jos se ei sinne kuuluisi, mutta eroon siitä ei taida päästä. Eikä vika ole toki varsinaisesti toimittajien, onhan modernista pääsiäisnoitatraditiosta muodostunut monessa mielessä hyvinkin imarteleva meille noidille,  ja mikä parasta se on elossaoleva sekä aktiivinen. Vertailuina monien muiden maiden juhla-aikoihin, joissa noidista muistetaan lasten saalistamiset, syömiset ja pahanteot. Iloisena voin kertoa ulkomaalaisille tutuilleni, että Suomessa lapset keräävät pajun oksia (suojeleva, parantava puu) ja ovelta ovelle lausuttava loru on siunaus talolle vuodeksi – ei kiristysyritys karkin tai kepposten kera. Ja että onneksi hollywood-noidat ovat vielä vähemmistönä naapurustossani, suurin osa tulee huivipäisinä ja pisamin.

Miksi sitten minusta ”oikeat noidat” eivät kuulu lehden pääsiäisnumeroon? Koska asetelma on jo kaikille epäreilu. Vaikka toimittaja tekisi todella hyvää työtä, tulee juttu nettisivulle ”Vertailimme suklaamunat” ja ”Mummon lammaspaisti” artikkelien väliin. Iso osa lukijoista näkee vain viittauksen ”wiccanoitiin” (tietääkö joku muuten, mistä tämä yhdistelmätermi löytää tiensä toimittajien suuhun, taitavat olla ainoita, joiden olen kuullut käyttävän?) ja vaikka otsikkokin sanoisi muuta, jää osalle suoraan mielikuva wiccoista pääsiäisaikaan. Ihmisellä on taipumus helpommin hakea tukea olemassaoleville mielikuvilleen kuin haastaa ne.

Osa toimittajista haluaisi löytää ”oikeita, aitoja” perinteitä pääsiäismunien, virpomisoksien ja talosta taloon kiertämisen takaa. Silloin oikea suuntaus haastatteluille olisivat kulttuurintutkijat, historioitsijat ja muut ammattilaiset. Kokemusasiantuntijoinakaan varsinkaan noitia tässä ei voine käyttää, koska harvapa meistä suhtautuu samoin pääsiäiskokkoihin tai virpomiseen kuin perinteiden alkuaikoina.

Kuva: Tatja

Osa taas haluaisi lähteä ”Mitä oikeat noidat tekevät pääsiäisenä?” -kärjellä. Mitä ne noidat tekevät muinakaan vuodenaikoina? Mitä, kuka, miksi? Kaikissa artikkeleissa (tai ainakin lukijoilla) on maksimimerkkimäärä ja jutut lähtevät yleisestä tapakulttuuristamme. Vaikka meillä Suomessa onkin yleisesti ottaen loistava lehdistö, tasapainoilu tiedon määrän kanssa on todella vaikeaa.

Varsinkaan kun juttu lehden pääsiäisnumeroon on tuskin se, mihin ihan hurjan paljon panostetaan. Jos istutan rairuohoa, onko se siksi että olen noita (kevät, kasvukausi ja sen juhlistaminen), koska olen suomalainen (se on tapa) vai koska minulla on kaksi kissaa (käytän rairuohona maissia tai kauraa).

Pääsiäisperinteissä on paljon asioita, joista pidän, pienet noidat ovat suloisia, suklaamunat hyviä ja oksat näyttävät kauniilta vaasissa, mutta niillä ei ole mitään tekemistä minun noituuteni kanssa. Negaatio on aina lähtemistä altavastaajana.

Lisäksi vaikka pääsiäinen määräytyykin suloisesti kevätpäiväntasauksen ja kuunkierron mukaisesti, esim tänä vuonna täydenkuun sattuminen kevätpäiväntasaukselle (21.3.) tarkoittaa sitä, että kristillistä ja kulttuurista pääsiäistä vietetään siitä kuukauden päästä. Minä juhlin kevätpäiväntasausta maaliskuussa, huhtikuun puolenvälin jälkeen olen kääntänyt katseeni jo seuraavaan sapattiin. Pitkänperjantain viikonlopussa ei siis ole noituuteeni kovin montaa yhdistävää tekijää. Voisin toki kertoa toimittajalle vuodenkiertokulusta, elämästä iloitsemisesta, maagisista kokemuksista, mutta se juttu voitaisiin julkaista missä vaiheessa vuotta tahansa – pääsiäinen on se huonoin aika.

Julkisuus ja avoimuus ei ole pelkästään huonoa, siinä on paljon hyvää. Tieto ja tiedon jakaminen on tärkeää ja arvokasta. Mutta joskus lähtökohdat ovat sellaisia, että vaikka tahto olisikin, lopputuotoksesta on lähes mahdoton saada hyvää ja/tai hyödyllistä.

”Kiitos yhteydenotosta, mutta en ole yllämainituista syistä kiinnostunut – ja toivon, ettei ole kukaan muukaan.”

Teksti: Tatja