Neljä elementtiä II - Maa

 Neljä elementtiä II – Maa

Kirjoittaja on alexandrialainen ylipapitar, joka on kirjoittanut aikaisemmin netissä ja paperijulkaisuissa nimimerkillä ”Harakka”. Hän on sosiaalialan asiantuntija, jolla on myös kuvataiteilijan koulutustausta. Arkielämässään hän työskentelee sosiaaliohjaajana, ja on kiinnostunut ihmisen mielestä, visuaalisista elementeistä, historiasta ja kirjallisuudesta.

Neljä elementtiä on käsite, joka tulee vastaan lähes jokaisessa wiccakirjassa. Tässä aihetta käsittelevien blogitekstien sarjassa kuvaan sitä, mitä nämä neljä elementtiä ovat wiccassa sekä jonkin verran sitä miten ja miksi niitä käytetään.

http://www.freeimages.com/ Taitto: Laura W.

Maa on kaiken perusta. Tämä elementti lienee kaikkein tutuin meille kaikille. Maan elementti liittyy wiccalaisessa filosofiassa kaikkeen konkreettiseen, kehoon, ruumiiseen, ruokaan ja vaurauteen. Käsittelen tässä tekstissä maan elementtiä lyhyesti elementtiin liittyvistä myytillisistä näkökulmista ja myös erinäisten muiden elementin alaisuuteen kuuluvien asioiden näkökulmasta.

MAA JA TAIVAS

Maan vastakohta on ilma, taivas. Toisinaan suomen kielessä sanaa ”maa” käytetään korostamaan eroa henkiseen ja ylöspäin kohoavaan esimerkiksi ”maallinen”, ”maanläheinen” tai ”juureva”. Maahan liittyvillä termeillä kuvataankin usein arkisia, fyysisiä asioita puhekielessä. Maan ja ilman suhdetta voi verrata esimerkiksi ihmiskehoon, jossa henkiset asiat (ilma) sijaitsevat ylhäällä mielen todellisuudessa ja maa sijoittuu luontevasti kehossa alas. Maan elementti sijoitetaan kehässä pohjoiseen. Kirjassa The Book of Symbols kerrotaan, että Amerikan alkuperäiskansojen myyteissä ja rituaaleissa maa on ensisijainen kohtu. Taivas on maan hedelmöittäjä, joka siementää maan sateellaan. Tutkiessa lisää Äiti Maan ja kasvillisuuden kuolevan ja jälleen syntyvän Jumalan myyttisiä muotoja huomaamme, miten nämä kaksi hyvin konkreettisesti maan elementtiin liittyvää jumaluuden myyttistä ilmenemismuotoa vuorovaikuttavat syntymän, kuoleman ja uudelleensyntymän kierrossa.

ÄITI MAA

Kuva: Laura W.

Maa on meidän perustamme. Se jonka päällä kävelemme, elämme ja johon palaamme kuoltuamme. Äiti Maan jumalataraspekti on meille wiccoille yleensä hyvin tuttu. Emme voi ajatella Maan elementtiä tarkastelematta Äiti Maata, joka on eräs jumalattaren ilmenemismuodoista. Äiti Maa on itse hedelmällisyys, joka synnyttää ja palauttaa jälleen kuolemassa itseensä ja luo uudelleen. Monet wiccat pitävät yhteyttä Äiti Maahan erittäin tärkeänä ja tekevät elämässään valintoja pohtien tekojensa ympäristövaikutuksia. Osa wiccoista on myös omaksunut omaan ajatteluunsa Gaia-teorian filosofiaa. Janet ja Stewart Farrar toteavat kirjassaan The Witches’ Goddess, että Äiti Maa on toiselta nimeltään myös Hunnutettu Isis eli jumalatar verhoutuneensa luonnon moniväriseen kirjoon. Vanhoja kivikautisia ja pronssikautisia naista esittäviä veistoksia onkin tulkittu kuvauksiksi Äiti Maa jumalattaren arkkityypistä. Nämä naishahmot ovat usein leveälanteisia, reheviä ja usein kuvattu joko raskaana oleviksi tai imettäviksi äitihahmoiksi. Alla olevalla Gjallarhorin Suvetar -musiikkivideolla (2006) kuvataan kansamusiikin keinoin jumalattarelle suunnattuja pyyntöjä suomalaisen kansanperinteen tapaan hyvän sadon saamiseksi:

Emme voi puhua maan elementistä emmekä Äiti Maasta pohtimatta myös hedelmällisyyden merkitystä. Farrarit viittaavat kirjassaan myös varhaisten sivilisaatioiden Hieros Gamos (pyhä avioliitto) rituaaliin puhuessaan Äiti Maasta. Hieros Gamos suoritettiin rituaalisena yhtymisenä ja Farrareiden mukaan tyypillisesti vuorilla. Vuorten on katsottu olevan pyhitettyjä Äiti Jumalattarelle ja monissa kielissä vuoriin viitataankin feminiinisellä nimityksellä. Hieros Gamosista on kolme muotoa: 1. jumalan ja jumalattaren yhtyminen, 2. jumalattaren ja papin yhtyminen sekä 3. jumalan ja papittaren yhtyminen. Agricolan jumalaluettelon Ukon vakkojen kuvauksen on erään teorian mukaan tulkittu kuvaavan hedelmällisyysrituaalia, jossa toteutettiin Hieros Gamos yhtymistä: ”Ja kun kevätkylvö kylvettiin, silloin Ukon malja juotiin. Siihen haettiin Ukon vakka, niin juopui piika että akka. Sitten siellä paljon häpiää tehtiin, kuin sekä kuultiin että nähtiin. Kuin Rauni Ukon nainen härskyi jalosti vakka pohjasta pärskyi. Se siis antoi ilman ja vedentulon.” Rauni olisi tällöin ollut Akka eli vastannut Äiti Maata vastaparina Ukolle, joka hedelmöittää maan. Kukapa tietää, vaikka Hieros Gamos rituaali olisi vielä vanhempaa perua heimoyhteisöjen ajalta eli ajalta ennen neoliittisen maanviljelyskulttuurin ja ensimmäisten kaupunkien syntymistä. Esimerkiksi kirjailija Untinen-Auel fiktiivisessä Maan lapset -sarjassaan leikittelee ajatuksella. Aikana, jolloin metsästäjä-keräilijä heimon selviytyminen oli kiinni luonnon ja ihmisten fyysisestä hedelmällisyydestä, on varmasti ollut luonnollista pitää seksuaalisuutta pyhänä. Ilman yhtymisen luomisvoimaa ei heimon elämä voinut jatkua.

Kuva: Laura W.

Farrarien mainitsemassa Hieros Gamos rituaalissa yhtyivät papitar, joka edusti Äiti Maata ja pappi-kuningas, joka samalla täten validioi oman kuninkuutensa. Kuninkuus tuli siis Äiti Maan kautta ja hänen siunauksellaan. Utrio on kirjassaan Eevan tarina sanonut viitatessaan varhaisiin ihmisyhteisöihin: ”Yhteisö oli varmasti matrilineaarinen: polveutuminen laskettiin äidin kautta. Se oli ehkä myös matrilokaalinen: mies muutti vaimon asuinpaikkaan eikä päinvastoin.” Sellaisessa kulttuurissa, jossa perimys kulkee äidin kautta, seksuaalisuus on ollut huomattavasti esimerkiksi omaa suomalaista nykykulttuuriamme vapaampaa. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa Pekka Virtama kirjoitti, että ennen islamia arabialainen yhteiskunta oli lähes matriarkaalinen ja parisuhteen muotojakin oli useita: ”Käytössä oli neljä avioliittomuotoa: (1) Nykyisyyteen säilyneen tavan mukaan perheen tytär naitettiin tulevan aviomiehen antamaa lahjaa vastaan. (2) Aviomies lähetti joskus vaimonsa toiselle, tavallisesti ylhäissukuiselle miehelle, jotta vaimo saisi hänen kanssaan ylhäissukuisen lapsen. (3) Nainen saattoi ottaa useita aviomiehiä. Lapsen synnyttyä vaimo valitsi näistä sopivimman isäksi. (4) Nainen saattoi pitää yhteyttä moniin miehiin. Tällaista naista kutsuttiin baghayaksi. Nimitykseen ei sisältynyt mitään negatiivista tai tuomitsevaa sisältöä.”. IltaSanomat puolestaan kirjoitti jutun Masuo -heimon elämästä julkaistusta kirjasta ’Naisten valtakunta - Kiinalaisen vuoristoheimon salattu maailma’(Minerva, 2018). Masuo -heimon kunnioitetuin jumalatar on vuorenjumalatar Gemu ja heidän uskontoonsa kuuluvat myös luonnonhenget. Heidän kulttuurissaan isoäidit hallitsevat ja perimys on matrilineaarista.

Farrarit mainitsevat kirjassaan myös Äiti Maahan liitetyn valtaistuimen merkityksestä. Lukemattomia neoliittisiä valtaistuimella istuvia jumalatarpatsaita on löydetty arkeologisissa kaivauksissa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voin mainita, että usein näiden hahmojen seuralaisena on suuria kissaeläimiä, useinmiten leijonia. Leijona yhdistetään arkkityyppisesti kultaan, aurinkoon, sankaruuteen, pelastajaan, metsästykseen, voimaan ja hallitsemiseen. Yhä vielä nykyäänkin hallitsijavaihdoksen tapahtuessa on kruunajaisrituaali, jossa hallitsija asettautuu istumaan jonkinlaiselle valtaistuimelle. Farrareiden mukaan on päivän selvää, että entisinä aikoina tämä istuin oli itse jumalatar. Egyptiläisen Isis jumalattaren toinen nimitys on Aset, joka tarkoittaakin istuinta tai valtaistuinta.

Kuva: Laura W.

Jumalatar Äiti Maana on paitsi elämää luova ja synnyttävä, toisinaan myös sitä tuhoava ja sen itseensä nielaiseva. Esimerkkinä luova-tuhoavasta jumalattaresta voisi mainita hawajilaisen Pele jumalattaren, joka hallitsi tulivuoria ja joka suuttuessaan aiheutti tuhoavia tulivuoren purkauksia. Pelen rituaaleissa käytetty tanssi hula oli hedelmällisyystanssi, johon liittyi alun perin hyvinkin vapaamuotoinen seksuaalisuus, kuten britit 1700-luvulla saavuttuaan järkytyksekseen huomasivat. Pele jumalatarta ja hänen rituaalejaan voi pitää eräänä esimerkkinä siitä, miten luonnossa tuhoavat ja luovat voimat vuorottelevat ja miten ihmiset ovat niihin suhtautuneet. Maanjäristykset, tuhotulvat, äärimmäinen kuivuus ja talvi ovat esimerkkejä luonnonilmiöistä, joilla on tuhoava voima. Näiden tuhojen jälkeen elämä kuitenkin hiipii aina uudelleen jossain muodossa tuhoutuneelle alueelle. Joten vaikka Äiti Maan toiset kasvot ovatkin tuhoavat, se on vain saman asian toinen puoli.

KASVILLISUUDEN KUOLEVA JA UUDELLEEN SYNTYVÄ JUMALA

Maan elementistä ei voi puhua huomioimatta kasvillisuutta ja siihen liittyviä hedelmällisyysmyyttejä. Janet ja Stewart Farrar kertovat kirjassaan The Witches’ God jumaluuden aspektista, jossa jumala on maan kasvillisuuden jumala. Jos Äiti Maa on myyttisesti elämän synnyttäjä, on helppo nähdä kasvillisuus sinä, joka on synnytetty. Farrarit rinnastavat kasvillisuuden jumaluuden Äiti Maan kumppaniksi, joka on myös samalla auringon ja sateen maata hedelmöittävä jumaluus. Kasvillisuuden ja viljelyn jumaluuksina tunnetaan yleisesti esimerkiksi mesopotamialainen Tammuz (sumerilaisilla Dumuzi) ja muinaisegyptiläinen Osiris. Kaanaanin maan asukkaiden (eli israelilaisten, amorilaisten ja aramealaisten edeltäjien) jumaluus Baal oli myös maanviljelyksen jumaluus, jonka hedelmöittävä potenssi näkyi esimerkiksi sateen ja ukkosen kasvua tuovassa voimassa.

Kuva: www.freeimages.com

Sateen ja ukkosen jumaluus rinnastuu suomalaisessa kansanperiteessä Ukko ylijumalaan ja esimerkiksi muinaiskreikkalaisessa mytologiassa Zeukseen ja muinaisskandinaavisessa mytologiassa Thoriin.

Kasvillisuuden ja viljelyn jumaluuden Baalin myyttiset vaiheet kuvaavat vuodenaikojen kiertokulkua. Farrareiden mukaan Baalin tarinassa Baalin hallitsema ja luoma hedelmällinen vehreys päättyy Mot-nimisen jumaluuden tuomaan kuivuuteen ja kuolemaan. Tämä Mot haastaa Baalin taisteluun ja teurastaa tämän. Ennen kuolemaansa Baal kuitenkin yhtyy hiehon kanssa ja jättää siten jumalaisen elämänvoimansa karjaan. On huomioitavaa, että härkä oli Baaliin liitetty eläinhahmo (kaanaanilaiset pitivät myös karjaa). Yhtyminen hiehon kanssa voinee siis kuvata sitä, miten ihmiset kykenivät selviytymään kasvillisuuden kannalta huonon vuodenajan yli. Mielenkiintoista on myös verrata muitakin myytillisiä härkähahmoja, kuten Kreetalaista Minotaurushärkää, Baalin myyttiin. Farrareiden kertomuksessa Baal päätyi Alamaailmaan tai suomalaisittain vertaillen Tuonelaan, jolloin Baalin sisar hedelmällisyyden jumalatar Anat (alun perin Äiti Maa) ensin itkee Baalia ja matkustaa sitten Alamaailmaan. Jumalatar taistelee ja voittaa Motin ja palauttaa Baalin elämään. Muinaisegyptiläinen myyttitarina Isiksestä ja Osiriksesta on hyvin samankaltainen.

Muinaisissa pakanallisissa hedelmällisyysrituaaleissa on symbolisesti uhrattu esimerkiksi uuden sadon ensimmäiset tuotokset jumalille. Farrareiden mukaan on todennäköistä, että myös ihmisiä on uhrattu. Viljakuningas valittiin rituaalidraamaan jumalan edustajaksi ja tämä jumaluuden edustaja yhtyi jumalatarta edustavan papittaren kanssa hedelmällisyysrituaalissa. Viljakuningas uhrattiin rituaalin jälkeen. Rituaalin jälkeen papitar peseytyi palauttaakseen neitseellisen tilansa, mutta ei siveyden takia, vaan itsenäisyyden. Osoituksena siitä, että hän ei ollut yhdenkään miehen omaisuutta, ei ihmismiehen eikä jumaluuden. Kenties sivilisaatioiden vakiintuessa kuninkaaksi valittu ei enää halunnut uhrautua maansa puolesta hedelmällisyysrituaalissa, vaan hankki tilalleen sijaisuhrin, jotta voisi itse jatkaa hallitsijana ja kuninkaana vuotuisista rituaaleista huolimatta.. Vastaavista hedelmällisyysrituaaleista löytyy mainintoja myös muistakin kirjoista, joissa on tutkittu muinaisten korkeakulttuurien rituaaleja ja uskontoa. Robert Graves kirjassaan The White Goddess mainitsee, ettei ole epäilystäkään siitä, että alkuperäisessä Isiksen ja Osiriksen legendassa Isis oli halukas osallistuja Sethin vuosittain suorittamassa Osiriksen murhassa. Farrareiden mukaan tämä Isis-papittaren jumalattarena suoritettava rajun tuntuinen rooli rakastajana ja uhraajana on unohtunut legendan klassisesta versiosta, mutta Farrarit sanoivat uskovansa Gravesin olleen arveluissaan oikeassa. Meille suomalaisille tuttu kristillinen myytti toistaa samaa muinaista ihmisuhri-jälleensyntymäteemaa, mutta jumalattaren rooli on siinä pyyhitty pois.

Vanhassa kauhuelokuvassa The Wicker Man (1973) kuvataan vastaavaa muinaisen maanviljelyskultin uhrausta osana kuvitteellista moderniin aikaan sijoittuvaa hedelmällisyysrituaalia. Elokuvassa ”Kesäsaaren” asukkaat ovat jättäneet kristinuskon ja palauttaneet vanhat pakanalliset tavat. Pakanallisten tapojen, hedelmällisyyskultin ja pakanallisen uskonnon palauttamisen seurauksena saaren hedelmällisyys ja vauraus lisääntyi. Mutta katovuoden jälkeen saarelaiset totesivat, että he tarvitsevansa suuren uhrin hedelmällisyyden palauttamiseksi. Uhriksi johdatellaan yhteisön ulkopuolinen hurmoskristillinen poliisi mantereelta. Elokuvassa uhrattavalle henkilölle kerrotaan hänen olleen muutenkin kuin asultaan narri, sillä hän suostui vapaaehtoisesti ’to be a King for a Day’ (=olla kuningas yhden päivän ajan) ja saarelaiset toteavat, että kuka muu kuin narri suostuisi siihen. Uhriksin joutuva mies tuntuu kuitenkin olevan hyvin perillä vanhoista tavoista hurmoskristillisyydestään huolimatta, sillä hän huutaa saaren hallitsijalle, että seuraavalla kerralla ’sijaisuhri’ ei enää riitäkään, vaan saaren hallitsija itse tulee silloin uhrata (saaren todellinen hallitsija on ’Lord Summerisle’). Nuoret, kauniit naiset tarjoavat uhrattavalle miehelle rituaalisen puhdistuksen ja eroottishenkisen pyhityksen kuninkaaksi ennen kuin hänet viedään ’pajumiehen’ sisään yhdessä eläinten kanssa uhrattavaksi jumalille. Saarelaiset kertovat, että uhrattava henkilö kuolee ja syntyy myöhemmin uudelleen heidän satonaan. Täten voi sanoa elokuvan saaneen vahvasti inspiraatioita aiempana yllä mainituista muinaisista rituaaleista. Alla elokuvan traileri: 

Vanhassa brittiläisessä kansanmusiikkikappaleessa ”John Barleycorn" (barleycorn = ohranjyvä) kerrotaan symbolisesti oluen valmistamisesta. Hahmo John Barleycorn esitetään ohran ja siitä valmistettujen oluen ja viskin personifikaationa. Laulussa hahmo joutuu väkivaltaiselta kuulostavien hyökkäysten kohteeksi, kuolee ja syntyy uudelleen. Nämä vaiheet kuvaavat ohran viljelyn ja oluen valmistuksen vaiheita kuten korjuuta ja maltaiden valmistusta. Kathleen Herbert esittää kirjassaan Looking for the Lost Gods of England, että John Barleycornin hahmo olisi sama kuin anglo-saksien Beowan -hahmo (nimi Beowan tarkoittaa ohraa). Hahmo tunnetaan myös nimillä Beowa, Beaw, Bēow, Beo tai Bedwig. Nimessä on yhtäläisyyksiä myös muinaisnorjalaiseen sanaan Bygg eli vilja/jyvä. Myös Agricola vuoden 1551 pakanallisuutta paheksuvassa Raamatun alkupuheessaan mainitsee erääksi suomalaisten jumalaksi Pellon Pekon, jonka kerrotaan olevan maanviljelyn, peltojen, viljan, ohran ja oluen jumaluus. Nimien sekä viljaan ja alkoholijuomiin liittyvä myyttinen yhteneväisyys jatkuu roomalaiseen Bacchusiin (kreikkalaisilla Dionysos), joka oli viinin, näyttämötaiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumala. John Barleycorn kappaleessa kuvataan Barleycornin kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemusta sekä kuvaillaan Barleycornin ’veren’ juomisen elähdyttävää vaikutusta.

Wiccassa tunnettu myyttitarina The Legend of the Descent of the Goddess (Gerald Gardner) kertoo jumalattaren laskeutumisesta Alamaailmaan tai Tuonelaan, jossa jumalatar kohtaa ja voittaa kuoleman. Voitto ei wiccalaisessa myytissä synny taistelussa kuoleman jumaluutta vastaan, vaan rakkauden myötä. Tarinan voi lukea englanniksi täältä. Myyttitarina kietoutuu mielenkiintoisella tavalla aiemmin ylempänä mainittuihin myytteihin ja lisäksi siinä on yhteneväisyyksiä esimerkiksi kreikkalaisen mytologian Haadeksen ja Persephonen tarinaan, sillä Jumalatar ei voita wiccalaisessa myyttitarinassa kuolemaa taistelemalla, vaan rakkauden voimalla.

Kasvillisuuden jumaluuden vuosittaista kiertokulkua on kuvattu myös wiccojen keskuudessa suositun Tammikuningas ja Piikkipaatsamakuningas -myyttitarinan kautta. Tammi on ollut pyhä puu lähes jokaisessa Euroopan maassa. Tammenterhon fallinen muoto symboloi jumalan hedelmöittävää voimaa. Tammi on myös mielletty monissa myyteissä ukkosen, sateen ja taivaan jumaluuteen liitetyksi puuksi (vtr. aiemmin sateesta ja ukkosesta mainittu). Piikkipaatsama puolestaan on kasvi, joka Britanniassa selviää vihreänä läpi talven. Meillä vastaavassa roolissa ovat ikivihreät havupuumme. Ikivihreys kuvaa sitä kasvillisuuden ja luonnon elämänvoimaa, joka selviää läpi talven. Täten Piikkipaatsamakuningas on myös hedelmällisyyden toinen puoli: selviytyminen. Tammikuningas symboloi kesää ja Piikkipaatsamakuningas symboloi talvea. Myytillisesti nämä kaksi kuningasta kohtaavat toisensa kahdesti vuodessa: kesäpäivän seisauksena ja talvipäivän seisauksena, jolloin toinen kuningas on jo vanha ja toinen on puolestaan nuori ja voimassaan. Kesäpäivän seisauksena Piikkipaatsamakuningas voittaa taistelun ja päivät alkavat lyhetä kohti talvipäivän seisausta ja vastaavasti talvipäivän seisauksena Tammikuningas voittaa taistelun ja päivät alkavat pidentyä kesäpäivän seisausta kohti. Perinteinen jouluhalko (samoin kuin Lithassa poltettu kokkopuu) on Farrareiden mukaan ollut tammea, joka rituaalisesti poltetaan talvipäivän seisauksena. Perinteinen joulupukkihahmo puolestaan muistuttaa läheisesti piikkipaatsamakuningasta harmaantuvassa ikääntyneisyydessään, ja monet wiccat mieltävätkin joulupukin enemmän Piikkipaatsamakuninkaan tyyppiseksi hahmoksi, kuin kristilliseksi pyhimykseksi. Jos ajattelemme Piikkipaatsamakuningasta suomalaisen kasvillisuuspohjan näkökulmasta voisi puhua myös ’Havukuninkaasta’. Yhteneväisyys joulupukkiin alkaa sitten tässä vaiheessa olla jo silmiinpistävää. Tammikuninkaan ja Piikkipaatsamakuninkaan voidaan nähdä olevan saman asian kaksi eri puolta. Alla olevassa kappaleessa kuvataan tätä vuosittaista kiertokulkua.

MAAN OLENNOT

Maan elementtiin liitetään erilaisia myyttisiä ja mytologisia olentoja. Horoskooppimerkeistä maahan liitetään härkä, kauris ja neitsyt. Kaikenlaiset sarvipäiset eläimet ja maanviljelykseen liittyvät eläimet kuten vuohet ja siatkin ovat maan elementtiin liitettyjä eläimiä. Kun suomalaisilla oli Uno Harvan Suomalainen muinaisusko kirjan mukaan syksyllä aika uhrata maahisille (joista myöhempänä lisää), oli yleensä uhrieläimenä pässi, jota oli kohdeltu hyvin ja joka sitten teurastettiin syksyllä. Pässistä syötiin lihat ja sen jälkeen luut tai kallo vietiin uhriksi tiettyyn paikkaan esimerkiksi pitämyspuun tai pyhän kiven juurelle. Myös muuta ruokaa ja satoa vietiin maan olennoille uhrilahjoiksi.

Kuva: www.freeimages.com

Maagisista ja myyttisistä olennoista tontut ja maahiset on yleisesti liitetty maan elementtiin. Deborah Lipp kirjassaan The Way of Four sanoo ihmisten ymmärtävän nämä elementaalit usein väärin. Lippin mukaan tontut ovat hitaita ja sekä kärsivällisiä että itsepäisiä. Lippin mukaan tontut ovat ulkomuodoltaan jokseenkin kulmikkaita ja väriltään ruskeita, harmaita tai mustia. Hänen mukaansa tonttuja löytää pimeistä paikoista, joissa pysähtyneisyyden voi suorastaan tuntua kutsuvan sinua. Lippin kuvaus näistä olennoista on kuitenkin ohutta verrattuna omaan suomalaiseen kansanperinteeseemme. Jos kirjan lapsenomaisuus ei häiritse kannattaa tutustua Mauri Kunnaksen Suomalainen tonttukirja -teokseen. Kyseisessä lapsille suunnatussa kirjassa on koottu erilaisia tarinoita, joita tontuista on Suomessa kerrottu. Usein kulttuurissa käykin niin, että perinteet, rituaalit ja leikit siirtyvät vaivihkaa aikuisten kulttuurista lasten kulttuuriin. Katsomalla tonttutarinoita Kunnaksen lapsenomaisen kerrontatavan takana, voimme nähdä millaisia tontut ovat ihmisten kokemuksissa olleet. Tonttujen kuten keijujen ja maahistenkin on joidenkin teorioiden mukaan katsottu toisinaan liittyvän vainajiin tai esi-isiin esimerkiksi silloin, kun tonttuna talossa on ollut talon entinen asukas tai peräti talon rakentaja. Risto Pulkkisen kirjassa Suomalainen kansanusko tonttuja pidettiin uskollisina joko tietylle paikalle tai suvulle. Pulkkisen mukaan paras aika nähdä tonttu oli ilta- tai aamuhämärissä. Tonttuja on pidetty pääasiassa hyväntahtoisina, joskin suuttuessaan hurjina.

Uno Harvan kirjassa Suomalaisten muinaisusko puhutaan maahisista. Maahisella on alun perin tarkoitettu maassa asuvaa olentoa. Maahisille on Harvan mukaan annettu myös paikkoihin liittyviä erityisnimityksiä kuten metsämaahinen, pihamaahinen, vesimaahinen, jne. Harva toteaakin, että ei ole ilme, että esi-isämme olivat usein kosketuksissa maahisten kanssa ja sanonta maahisiin liittyen kuuluikin: ”maata me yhdessä elämme”. Maahisten muita nimityksiä olivat maanalusväki, manhon väki, hiiden väki, metsän väki, vuoren väki, veden väki, metsähiisi, ja vesihiisi. Maahisista on pyydetty apua esimerkiksi seuraavasti: ”Mi on maassa maahisia, metsässä metsällisiä, ve’essä ve’ellisiä, tulkoon kaikki miun avuksi!”. Harvan mukaan sanan ’haltija’ on katsottu olevan usein synonyymi maahisille, joille on tunnusomaista maanalainen elämä. Sanonta kuuluikin: ”ne on maahiaiset ne haltiot”. Suomalaisten maahisten vastineita ovat esimerkiksi ruotsalaisilla on älva tai underjordiska tai jordfolk, saksalaisilla erdmänchen tai unterirdische ja virolaisilla maa-alused.

Maahisten ja hiisien sanotaan Harvan mukaan olevan pienikokoisia olentoja, mutta muistuttavan ulkoasultaan, elintavoiltaan ja menoiltaan menneen ajan ihmisiä, vaikka ne voivat tosin ilmaantua ihmisen kokoisina tai toisinaan jopa jättiläismäisinä. Kaikkialla, missä maahisista kerrotaan ne edustavat Harvan mukaan mennyttä aikaa, mikä viittaa myös vainajahenkiin samaan tapaan kuin tontuista puhuttaessa. Sekä tonttujen että maahisten kanssa on pyritty olemaan hyvissä väleissä, sillä kummatkin saattoivat suuttuessaan aiheuttaa vahinkoa. Maahisten on uskottu esiintyneen toisinaan myös eläinhahmoisina kuten käärmeenä, sammakkona, kissana, muurahaisina tai erinäisinä jyrsijöinä.

Harva kertoo myös, että kun eläinten tai ihmisten ajateltiin joutuneen maan peittämäksi/ hiiden kätköön/ metsän peittoon, tällöin nämä joutuivat maanalaiseen maailmaan tai kallion sisään. Harva toteaakin, että nämä kätkijät kuuluivat selvästi maanalaiseen ikään kuin nurinkuriseen maailmaan. Ja sieltä maailmasta takaisin tähän maailmaan pääsemiseksi on käytettävä maagisia keinoja. Käsitys metsän maanalaisen väen kätkemäksi joutumisesta löytyy myös ruotsalaisilta, virolaisilta, venäläisiltä ja Siperian kansoilta. Koska maanalaisen maailman on mielletty olevan kuin oman maailmamme peilikuva, jossa oikea on vasen ja vasen on oikea ja siksi vasemman puolen merkitys on maaginen. Inkerissä vasenta kättä on sanottu Harvan mukaan ‘noitain kädeksi’ ja roomalaisiltakin löytyy sanonta inferis manu sinitra immolamus pocula (maanalaisille uhraamme maljat vasemmalla kädellä). Tästä käänteisyydestä on myös syntynyt sanonta siitä, että ’metsä kääntää silmät’, jolloin ihminen näkee asiat toisella tavalla ja lähtee esimerkiksi kulkemaan päinvastaiseen suuntaan kuin olisi tarkoituksena. Harva mainitsee myös karjalaisesta perinteestä, jossa veden pinnan peilaavasta pinnasta katsomalla on pyritty saamaan tietoja maahisten maailmaan päätyneistä. Tapa muistuttaa hyvin paljon noituudessa nykyäänkin käytettyä maljan pinnasta, kristallipallosta tai mustasta peilistä katsomista näkyjen saamiseksi.

LUONNON PAIKAT

Maan elementin alaisuuteen kuuluu itse luonto, mutta muutamana paikka- tai luonnonesimerkkinä voisi mainita vuoret, tunturit, luolat, mäet, kivet, sienet ja puut. Luonnollisesti kaikilla kasveilla on yhteytensä maahan, mutta puilla on aivan omanlaisensa yhteys. Elämänpuuta esittävissä kuvissa näytetään usein puu kokonaisuudessaan eli sekä maanpäällinen että normaalisti ihmiselle näkymättömissä oleva maanalainen osa. Puun voi ajatella siis kasvavan ja elävän kahden maailman välissä ja siksi se symboloikin olevaisen eri tasoja. Suomalaisten suhteesta puihin voi lukea esimerkiksi Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon kirjasta Puiden kansa. Puita ja niiden elämää ymmärtääkseen voi tutustua esimerkiksi Ylen loistavaan neliosaiseen dokumenttisarjaan Yle Areenassa nimeltä Elävät puut. LINKKI SARJAAN AREENASSA.

MAAN MAAGISET ESINEET

Maagisessa työskentelyssä tietyt työkalut ja esineet liitetään maan elementtiin. Kolikot (myös tarot-korteissa), erilaiset kivet ja pentaakkeli ovat maan esineitä. Samoin kaikenlaiset ruoat, multa, hiekka ja suola.

Kuva: www.freeimages.com

MAADOITTUMINEN ELI YHTEYDEN OTTAMINEN MAAN ELEMENTTIIN

Maadoittuminen eli yhteyden ottaminen maahan on hyvin yleinen tapa itämaisten taistelulajien piireissä sekä New Age -henkisissä filosofioissa. Maadoittuminen on yleistä myös wiccassa. Saaga Saarnisola kirjoittaa Kuudes aisti sivuilla maadoittumisesta muun muassa seuraavasti:

”Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikki fyysinen tekeminen maadoittaa. Urheilu, siivoaminen, käsityöt, remontointi, kokkaaminen, ja niin edelleen. Esimerkiksi vaikka juurikin puuron hämmentäminen. Puutarhatyöt paljasjaloin ei ainakaan voi olla huono vaihtoehto. Mielikuvaksi voi ottaa lapsuuden iloiset ja huolettomat puuhastelut ulkona paljain varpain. Miksipä et kiipeäisi myös puuhun, jos fyysisesti pystyt? Fyysinen tekeminen avittaa jalat maassa -todellisuutta, joten sitäkin kautta voi ajatella maadoittuvansa myös tekemisen avulla. Jos ei ole mahdollisuutta tai innostusta mennä ulkosalle (esimerkiksi talvisaikaan kovilla pakkasilla), voi kokeilla maadoittua ilman maakosketusta. Seiso lattialla ja visioi itsellesi näkymättömät juuret, jotka menevät lattian tai lattioiden läpi Äiti Maahan saakka. Itse tykkään erityisesti puulattioista tähän tarkoitukseen, koska tällöin juureni koskettaa ensimmäiseksi luonnonmateriaalia. Kesäaikaan on kaikin puolin ihanaa mennä aamukahvin toviksi seisomaan kasteiselle nurmikolle. Ottaa happea sisään, tuoksutella luontoa ja kiittää siitä että jalkapohjien alla on elinvoimainen maaperä. Käy päivänokosilla sammalmättäällä, halaa puita tai isoja kivenlohkareita. Maayhteyttä voi luoda myös näppituntumalla. Möyri multaa, hypistele hiekkaa, kosketa kivien rauhoittavaa voimaa, sivele luonnon muovaamaa puuta. Tämän voi ottaa samalla meditoivana toimintana. Ota kylmiksi vuodenajoiksi auringon paisteessa kerättyä maa-ainesta talteen ja tuo sillä sisäistä valoa hämäriin hetkiin. Tee kotiin asetelma hiekasta ja kivistä, jotta et unohtaisi yhteydenpitoa maan kanssa.”

Maadoittumisessa ajatellaan olevan kyse konkreettisesta yhteydenottamisesta maan elementtiin. Maadoittumisesta on hyötyä erityisesti silloin, jos tunnet olosi liian henkeväksi tai häröileväksi.

Teksti: Laura W.

 

Lähteet:
Agricola, M./ Suonsyrjä, K. Agricolan jumalaluettelo. http://koulut.tampere.fi/ristinarkku/uskontonettiet/yrauskohtml/uskonnot/varhkant/suomjumal.htm
Farrar J. & S. 1989. The Witches’ God.
Farrar, J. & S. 1987. The Witches’ Goddess.
Gardner, G./Noble Beyer, C. 2002–2011. The Legend of the Descent of the Goddess. Wicca for the rest of us. http://wicca.cnbeyer.com/laws/descent.shtml
Harva, U. 1948. Suomalaisten muinaisusko.
Herbert, K. 1994. Looking for Lost Gods of England.
Holmes, R. 2008. The Age of Wonder – How the Romantic Generation Discovered the Beauty and Terror of Science.
Lipp, D. 2004. The Way of Four.
Pulkkinen, R. 2014. Suomalainen kansanusko – Samaaneista saunatonttuihin.
Ronnberg, A. (edit) & Martin, K. (edit) 2010. The Book of Symbols – Reflections on Architypal Images.
Saarnisola, S. 2018. Maadoittuminen on yhteyttä maahan. https://www.kuudesaisti.net/artikkelit/aiti-maa/maadoittuminen-on-yhteytta-maahan
Utrio, K. 1985. Eevan tyttäret – naisen, lapsen ja perheen historia.
Wikipedia 2019. John Barleycorn. https://en.wikipedia.org/wiki/John_Barleycorn
Wikipedia 2019. Beowa. https://en.wikipedia.org/wiki/Beowa
Wikiperia 2019. Dionysos. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysos
Wikipedia 2019. Pekko. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekko_(nimi)
Wikipedia 2019. Pellonpekko. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pellonpekko