Neljä elementtiä IV – Tuli

Kirjoittaja on alexandrialainen ylipapitar, joka on kirjoittanut aikaisemmin netissä ja paperijulkaisuissa nimimerkillä ”Harakka”. Hän on sosiaalialan asiantuntija, jolla on myös kuvataiteilijan koulutustausta. Arkielämässään hän työskentelee sosiaaliohjaajana, ja on kiinnostunut ihmisen mielestä, visuaalisista elementeistä, historiasta ja kirjallisuudesta.

Neljä elementtiä on käsite, joka tulee vastaan lähes jokaisessa wiccakirjassa. Tässä aihetta käsittelevien blogitekstien sarjassa kuvaan sitä, mitä nämä neljä elementtiä ovat wiccassa sekä jonkin verran sitä miten ja miksi niitä käytetään.

Kuva: www.freeimages.com

Tuleen miellämme erilaisia symbolisia ja konkreettisia asioita kuten intohimon, hengen tulen, elämänvoiman, puhdistamisen ja räjähtävän energian, jotka ovat käsitteinään itsessään maagisia. Suomalaisessa kansanperinteessä puhutaan kahdesta luonnon tulen lähteestä: taivaalta saadusta tulesta ja maan alla olevasta tulesta. Taivaan tuli on myyteissä ollut ukkosen tai meteoriitin tuoma tuli ja maan tuli on maanalaisen elämän tuli (Lempi, Lemminkäinen), joka nousee alhaalta ylöspäin. (ks. Neljä elementtiä III– Ilma, Elämänpuu). Nämä käsitykset ovat itseasiassa kaksi yleismaailmallista tulen syntysuuntaa ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Wiccalaisessa maailmankuvassa tuli on yksi neljästä elementistä, jotka yhdessä mahdollistavat kaiken. Käsittelen tässä tekstissä tulen elementtiä lyhyesti elementtiin liittyvistä myytillisistä näkökulmista ja myös erinäisten muiden elementin alaisuuteen kuuluvien asioiden näkökulmasta.

Kuva: www.freeimages.com

Entisinä aikoina, jolloin ihmisellä ei ollut käytössään sähkövaloa, valon ja pimeyden, näkemisen ja näkökyvyttömyyden eron vaihtelu vuorokauden eri aikoina tuntui erityisenä erona päivänvalon ja tulen valona erona. Tämä vaikutus on sama koko maapallolla, mutta täällä pohjoisessa rytmissä on omalaatuinen vaihtelunsa yöttömän kesäyön ja pimeän keskitalven tuoman kierron takia. Päivä oli päivätajunnan ja toiminnan aikaa, jolloin kaikenlaiset pikkutarkatkin toiminnot ja kädentaidot sujuivat helposti taivaan tulen valaistessa kirkkaudellaan. Sen sijaan auringon laskettua koitti pimeän aika. Ja pimeä oli toiseuden, äänten, tarinoiden, runouden ja unen aikaa. Ihminen on tiennyt aina, että kyetäksemme näkemään silmillämme, me tarvitsemme siihen valoa. On kuitenkin hyödyllistä joskus kokeilla, miten muut aistimme toimivat ilman näkökykyä. Täydellisen pimeässä oleileminen tai esimerkiksi silmien peittäminen paksulla huivilla joksikin aikaa saa meidät kiinnittämään huomiotamme muihin aisteihimme: miltä täällä tilassa tuoksuu, mitä ääniä kuulen, mitä voin tuntea ihollani tai sormenpäissäni, mitä voin maistaa. Jotkut ovat keksineet tehdä tästä näkemättömyyden elämyksestä jopa liiketoimintaa, jossa tapahtumaan osallistujat saavat ruokailla pimeydessä.

Kuva: www.freeimages.com

Doreen Valiente kirjoittaa kirjassaan An ABC of Witchcraft – Past and Present, että luonnon liekin valo on lähtökohteisesti ollut psyykkiselle työskentelylle hedelmällisempää kuin keinovalossa oleminen. Keskiyön hetkeä on Valienten mukaan kutsuttu nimellä ”witching hour” eli noitotunti, jolla on viitattu ihmisen psyykelle otolliseen tilaan työskennellä maagisten asioiden parissa. Ja paras valaistus sellaiselle työskentelylle on liekin tuoma valo. Valiente kirjoittaa, että kynttilän valo muuttaa tavallisen ja arkisen tilan hyvin toisenlaiseksi tilaksi. Myös ihmisten ulkomuoto muuttuu ja arkinen muuttuu toiseudeksi tulen alkemistisen vaikutuksen takia.

Kun työskennellään maagisesti, työskennellään aina myös tuonpuoleisuuden kanssa. Koska kyse ei ole tajunnan päivänvalon tilan työskentelystä on luonnollista, että tila ympärillä on myös tavoitteen mukainen. Kirkkaan sähkövalon alla olemme herkästi jumissa päivätajuntamme kanssa, ajattelemme arkisia asioita ja teemme arkisia toimia. Omasta mielestäni esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissamme tuttu luterilainen kirkko kadotti omasta rituaalisuudestaan paljon sellaista, mikä oli ollut aikanaan olennainen osa ihmisten henkistä työskentelyä, siirtyessään pääasiallisesti sähkövalon alle. Ehkäpä siksi kristityillä joulun ajan kynttilävalot ovat niin merkityksellisiä, koska ne ovat jäänne siitä, mitä ihmiset kaipaavat rituaaleiltaan.

Luonnossa työskenteleminen on automaattisesti erilaista, sillä metsään, aavikolle, meren rannoille, vuorille, tuntureille tai nummille ei sähkövalo luo keinotekoista kaiken valaisevaa ihmisen arkea. Luonnon paikoissa ihminen joutuu palaamaan juurilleen ja tuntemaan luonnon kiertokulun rytmin, joka sykkii myös päivän ja yön vaihtelussa. Nähdäksemme yöllä (erityisesti muuna aikana kuin täyden kuun aikaan) tarvitsemme valoa ja usein pelkkä taskulampun sähkövalo ei riitä, vaan kaipaamme tulen lämpöä ja valoa nuotiossa, lyhdyissä, roihuissa ja kynttilöissä.

Kuva: www.pixabay.com

Doreen Valiente kertoo kirjassaan An ABC of Witchcraft – Past and Present, että ulkorituaaleissa noidat voivat merkitä työskennellessään rituaalialueen rajat kynttilälyhdyin. Valienten mukaan ulkona kokkotulen polttaminen on ollut tavanomainen käytäntö noitien rituaaleissa. Loitsuja tehtäessä noita seisoo selkä tuulta vasten ja loitsu lähetetään eteenpäin tuulen ja tulen kuljettamana. Hänen mukaansa myös kokon ympärillä tanssiminen on ikiaikainen tapa nostattaa voimaa. Mikäli roihu on tarpeeksi suuri ja vuodenaika on sopiva, tanssiminen voi riehakkuudessaan johtaa siihen, että tanssijat saattavat heittää pois vaatteensa ja tanssia puhtaan ilon ja antaumuksen voimalla. Valiente mainitsee voiman virtaavan alastomista vartaloista vapaammin ja tämä hänen mukaansa selittää alastomuuden suosiota uskonnollisissa rituaaleissa ja maagisissa riiteissä kautta aikojen.

Kuva: www.freeimages.com

SININEN JA PUNAINEN TULI

Timo Heikkilä kirjoittaa kirjassaan Aurinkolaiva kahdesta tulesta, joista toinen on sininen tuli ja toinen punainen tuli. Nämä kaksi tulta ovat virolaisen taruston mukaan symmetrisiä ja samalla tasolla olevia vastavoimaisia energioita, joista sininen tuli on alaspäin suuntautuvaa ja punainen tuli on ylöspäin suuntautuvaa voimaa. Timo Heikkilän mukaan kalevalaisessa luomismyytissä elämänpuuta alaspäin hengen maailmasta kohti fyysistä maailmaa kulkeva voima on Joukahaisen voimaa, ja ylöspäin nouseva voima on puolestaan fyysisestä maailmasta kohti hengen maailmaa kulkevaa Väinämöisen voimaa (ks. Neljä elementtiä III– Ilma, Elämänpuu).

Kuva: Laura W.

Myös kelttiläisessä mytologiassa kerrotaan kahdesta vastakkaisesta tulisesta voimasta: lohikäärmeistä, jotka taistelevat keskenään. Nämä lohikäärmeet kuvaavat positiivista ja negatiivista energiaa ja kelteillä lohikäärmeet ovat väriltään punainen ja valkoinen. Suomesta on löytynyt useita esineitä (mm. koruja ja tuleniskentärautoja), joissa on kuvattu tätä kaksinaisuutta tyypillisimmin esittämällä kuvituksessa kaksi vastakkaisiin suuntaan kulkevaa ratsastajaa tai vastakkaisiin suuntiin katsovaa lohikäärmettä tai hevosenpäätä. Näiden on Heikkilän mukaan katsottu edustavan ruumiillisen ja henkisen, taivaan ja maan yhteyttä. Ajatus kahdesta toisiinsa vaikuttavasta voimasta on tunnettu myös laajalti muualla maailmassa. Kuvassa Suomen kansallismuseossa esillä oleva tulusrauta, jossa esiintyy mainitut kaksi vastakkaisiin suuntaan kulkevaa ratsastajaa.

Kuva: www.freeimages.com

Doreen Valiente kirjoittaa kirjassaan An ABC of Witchcraft – Past and Present, että henget voivat ilmoittaa läsnäolonsa kynttilän liekin liikkeellä. Myös tulen liekin värin vaihtuminen voi vanhan tarinan mukaan ilmoittaa henkien läsnäolosta ja Valiente kertoo itse nähneensä useita tapauksia, joissa kynttilän liekki muuttuu noitien rituaalissa siniseksi. Hän kertoo samaisessa kirjassa myös vanhasta tavasta käyttää kynttilän liekkiä näkyjen näkemisessä. Tällöin näyn etsijä katsoo kynttilän liekkiin, mutta kiinnittää katseensa liekin alaosan siniseen osaan ja antaa sinisen auran muodostua liekin ympärille, jonne kuvia alkaa vähitellen muodostua. Valiente mainitsee, että tätä samaa keskittymistekniikkaa on käytetty myös rukoiltaessa. Monissa uskonnoissa jumaluuksia rukoiltaessa onkin sytytetty kynttilä osana rituaalitoimintaa.

AURINGON TULI

Kuva: Laura W.

Uno Harva kertoo kirjassaan Suomalainen muinaisusko auringon merkityksestä muinaisille suomalaisille. Kansainvälisesti tunnettu yleismaallinen auringon symboli on ympyrä tai kehä. Lisäksi kaikissa pohjoismaissa ja useissa muissakin maissa tunnetaan lisäksi muutama muukin symboli, jonka on tulkittu edustavan aurinkoa. Eräs niistä on Virossa tunnettu nimellä rataskiri ja kyseessä on tasaristi, jonka ympärillä on rengas. Tätä kuviota löytyykin monista paikoista Suomestakin ja sitä on käytetty esimerkiksi kodeissa karkottamassa pahoja henkiolentoja. Myöhemmin myös kristityt ovat ottaneet kyseisen symbolin käyttöön kuvituksissaan, vaikka sen alkuperäinen merkitys on pakanallinen. Toinen tunnettu auringon voiman symboli swastika eli hakaristi on vanha indoeurooppalainen symboli, jonka positiivinen symbolivoima on valitettavasti heikentynyt viime vuosisadan jälkeen natsien poliittisen omimisen takia. Aurinko edustaa kuumuutta, tulta, lämpöä ja elämää. Meille pohjoisen asukkaille auringon lämmön ja valon merkitys kaiken elämän mahdollistajana on ollut valtava (Ks. Neljä elementtiä III– Ilma, Taivaan jumala). Auringonnousun merkitys kannattaa pitää mielessä myös, kun tässä artikkelissa myöhemmin puhutaan aamutähdestä ja sarastuksesta.

Kuva: Laura W.

HEDELMÖITTÄVÄ TULI, TUNTEIDEN TULI

Ylläolevassa kuvassa näkyy vulvan muotoisia maagisia tuluskiviä Suomen kansallismuseosta. Tuli on liittynyt monissa kulttuureissa hedelmällisyyteen ja seksiin. Kun muistetaan auringon ja lämmön merkitys luonnon kasvulle on helppo ymmärtää, että tuli symboloi myös ihmisen sisäistä intohimoa ja hedelmällisyyttä. Ihmiset ovat voineet konkreettisesti havaita ihan tuntoaistin avulla, että elävä ihminen tai eläin on usein lämmin. Ja vastaavasti olento, joka on kuollut, alkaa viiletä ja kylmentyä. Kaikenlainen liikkuminen, myös seksissä, luo lisää lämpöä ja täten sen voi liittää tuleen. Koska tuli on täten elämää luova tai elämän kipinä se on ehdottomasti niin eläinten, kasvien, hyönteisten kuin ihmistenkin hedelmällisyyteen liitettävä asia. Tuleen yhdistetään elämää luovan vahvan seksuaalisuuden lisäksi myös hallitsemattomat ja tuhoavat tunteet kuten mustasukkaisuus, viha ja raivo. Ihmistä kuvataan puhekielessä tuliseksi luonteeksi, jos hän on herkästi kiivastuva. Tulen kaksinaisuus luovana ja tuhoavana näkyy ihmisen psyykessä. Alla voi nähdä erään esimerkin tulen vapaan eroottisen intohimon aspektia korostavasta musiikkivideosta; vuoden 2020 Uuden musiikin kilpailun Erika Vikmanin Cicciolina:

TULEN JA VALON JUMALUUKSISTA

Prometheus

Tuleen liitetään useita jumaluuksia, mutta käsittelen tässä muutamaa wiccalaiselle maailmankuvalle ehkä merkityksellisintä, joista ensimmäinen on Prometheus. Prometheus myytti on kenties tunnetuin eurooppalainen tulenteontaidon myytti. Kreikkalaisen mytologian tulen jumala Prometheus oli yksi titaaneista. Taistelussa taivaiden herruudesta Zeuksen Olympoksen jumaljoukon ja titaanien välillä Prometheus, petkuttaja ja silmänkääntäjä, vaihtoi Zeuksen puolelle ja täten mahdollisti jumalten voiton titaaneista. Prometheus muistuttaakin oveluudessaan mm. skandinaavista Lokia, kelttiläistä Lughia ja slaavilaista Velesiä. Prometheuksen nimi tarkoittaa ”ennalta ajattelevaa” (hänen veljensä nimi Epimetheus puolestaan merkitsee ”jälkeenpäin ajattelevaa”). Prometheus on samalla oveluuden lisäksi tiedon, harkitsevaisuuden ja viisauden jumaluus. Joidenkin myyttiversioiden mukaan Prometheus muovasi savesta ihmisen ja toisissa versioissa jumalat muovasivat savesta ihmiset yhdessä, mutta Prometheuksen ja hänen veljensä tehtäväksi olisi tässä versiossa tullut varustaa kaikki maan olennot, ihminen mukaan lukien, kyvyillä ja taidoilla, jotta nämä menestyisivät. Prometheus varasti taivaalta tulen ja antoi sen ihmisille lahjaksi opettaen näille sen käytön salaisuuden mukaan lukien sepän ja savenvalajan taidot. Prometheus ei antanut ihmisille pelkästään fyysistä tulta lahjaksi, vaan samalla tietoisuuden tulen. Täten Prometheus oli paitsi tieteen ja sivilisaation myös kulttuurin jumaluus.

Kuva: www.pixabay.com

Myytin toisinnossa Prometheus jekuttaa Zeusta tarjoamalle tälle juhlassa syötäväksi pelkkää rasvaa ja luuta lihan sijaan (jotta ihmiset saisivat ravinnokseen lihat) ja tästä ahne ja nokkiinsa ottava Zeus päättää kostaa Prometheukselle rankaisemalla Prometheuksen ”lapsia” eli ihmisiä viemällä näiltä tulen (ja älyllisen tietoisuuden). Prometheus kuitenkin on ihmisen puolella ja varastaa tulen takaisin ihmisille. Zeus yrittää kostaa Prometheukselle lähettämällä tälle vaimoksi Pandoran lippaineen, mutta Prometheus haistaa palaneen käryä ja kieltäytyy liitosta. Sen sijaan Prometheuksen veli ei ole yhtä nokkela, vaan nai Pandoran, jonka lippaasta leviää maailmaan ihmiskunnan riesaksi monenmoista vaivaa. Zeus rankaiseen Prometheusta kuitenkin lopulta toimittamalla tämän kiinni kallioon tai pylvääseen (vrt. elämänpuu ja Odin), jossa kotka käy syömässä päivisin Prometheuksen maksan. Joka yö maksa kasvaa takaisin ja ja uuden päivän koittaessa Prometheuksen kärsimys toistuu. Zeus käy tarjoamassa Prometheukselle mahdollisuutta vapautua, jos tämä suostuisi piilottamaan tulen ihmisiltä. Prometheus kuitenkin uhraa itsensä ihmiskunnan takia eikä suostu Zeuksen pyyntöön, vaan mieluummin kärsii. Tätä jatkuu, kunnes sankari Herkules tappaa lopulta kotkan ja vapauttaa Prometheuksen.

Diana ja Lucifer

Muinaisen Rooman Diana (vastaa kreikkalaisten Artemista) oli toiselta nimeltään Diana Lucifera eli Diana valontuoja. Valo, tietoisuus, ihmiskunnan taidot ja tuli ovat kulkeneet ihmisten elämässä käsi kädessä kuten ylempänä kirjoitetuista asioista voi päätellä. Roomalaisilla oli Dianasta kahtalaisia kuvauksia. Ensinnä oli patriarkaalinen kuvaus, jossa Diana oli ikuinen neitsyt ja siksi ei kenenkään miehen alainen ja perheensä ja neitojensa ympäröimä. Dianasta on elänyt kuitenkin myös toinen versio, jossa Diana oli suuri äitijumalatar (vrt. Efesoksen Diana), joka ei ollut miehen alainen siksi, että olisi ollut neitsyt, vaan siksi että hän edusti alkuperäistä äitijumalatarta (ks. Neljä elementtiä I– Maa, Äiti Maa). Wiccalainen ajatus Dianasta on hyvin erilainen kuin patriarkaalinen ikuinen neito Diana. Charles G. Lelandin kirjassa Aradia Diana kuvataan luojajumalattarena, joka luomisen hetkenä jakaa itsensä pimeydeksi ja valoksi. Diana on pimeys ja Lucifer, hänen poikansa, on valo. Täten siis Diana on Diana Lucifera eli Diana valontuoja. Lucifer on Dianan toinen puolisko, hänen veljensä, poikansa ja puolisonsa. Luciferin eli valon synnyttyä Diana himoitsee valoa takaisin sisäänsä ja Dianan ilmiselvää seksuaalista halua kutsutaan sarastukseksi. Lucifer ei kuitenkaan halua tulla nielaistuksi vaan pakenee Dianaa, joka lopulta magian keinoin taivuttaa Luciferin rakkauteen ja heidän yhtymisestään kehrätään elämän lanka. Diana luo Aradian myytissä koko maailman.

Kuva: www.pixabay.com

Roomalaisessa mytologiassa Lucifer oli Venus -planeettaan yhdistynyt hahmo, joka esitettiin usein soihtua kantavana miehenä (kreikaksi Prosphorus ja Heosphorus, vrt. Prometheus). Venusta kutsuttiin valon tuojaksi tai aamutähdeksi. Roomalaisessa mytologiassa Lucifer mainitaan Auroran eli aamunkoiton eli sarastuksen jumalattaren pojaksi. Aurora puolestaan on samaa indo-eurooppalaista myyttistä alkuperää kuin hindulainen vedajumalatar Ushas, liettualainen jumalatar Aušrinė, kreikkalainen Eos, germaaniset Austrō ja Ōstara sekä englantilainen Ēostre/Ēastre. Yhteys taivaan jumalattareen kannattaa tässä pitää myös mielessä ks. Neljä elementtiä I– Ilma, Taivaan kuningatar. Juutalaispohjainen tarina aamutähdestä ja langenneesta enkelistä on poliittista alkuperää ja sillä todennäköisesti kuvattiin aikanaan israelilaisen hengellisen johtajan paheksuntaa Balylonian kuningasta (ihmistä, ei jumaluutta tai langennutta enkeliä) ja tämän toimintaa kohtaan (kuningasta nimitettiin aamutähdeksi ja tämän ennustettiin putoavan vallastaan). Juutalaisen uskonnon pääsuuntaus ei kantanut mukanaan myyttiä personoidun pahuuden edustajasta ja ”langenneesta enkelistä”, vaan se lähti kehittymään juutalaisuuden opin myytillisessä sivuhaarassa ja kehittyi omaksi tarinakseen kristinuskon myötä. Hepreankielinen sana aamutähti on myös kristillisissä (latinalaisissa) käännöksissä käännetty alun perin väärin Luciferiksi, mikä on sinänsä varmaan sekä tahatonta että tahallista väärinymmärtämistä. Alkuperäinen poliittinen vertauskuva on ymmärretty väärin myyttiseksi tarinaksi ja pakanallinen roomalainen nimike Lucifer (kokonaan eri asiaa edustava) on otettu alkuperäisen sanan tilalle. Loppujenperin valon, toivon, tietoisuuden ja aamunkoiton Lucifer, suuren jumalattaren ja maaäidin poika ja puoliso on populäärikulttuurissa muuntunut kristillisen pahuuden edustaksi. Aika surullista sinänsä.

Kuva: www.pixabay.com

TULEN OLENNOT

Tuleen liitetään erilaisia myyttisiä olentoja. Horoskooppimerkeistä tulen elementin alaisia ovat oinas, leijona ja jousimies. Tämän verkkosivun Historia -osiossa kerrotaan Maxine Sandersin lapsuuden kohtaamisista salamanterien kanssa. Muutkin liskot on usein liitetty tulielementin symbolismiin. Tuleen liitettäviä olentoja ovat esimerkiksi lohikäärmeet, leijonat ja Feenix lintu. Feenix on muinaisen Egyptin mytologiassa myytillinen ja pyhä tulilintu, joka on kuolemattomuuden ja uudelleensyntymisen vertauskuva. Antiikin kreikassa Feenix linnun ajateltiin lentävän Heliopolikseen eli auringon kaupungin alttarille mukanaan pyhiä yrttejä ja rakentavan kanelipuusta pesän, jonka lintu itse sytyttää tuleen. Pesä ja lintu palavat ja muutaman päivän kuluttua lintu nousee tuhkasta uudistuneena. Alkemistit ovat nimittäneet feeniksiä Hermes -linnuksi ja okkultistisessa traditiossa Feenix symboloi ihmisen sielua.

SAUNA JA LÖYLY

Sauna on suomalaisessa kulttuurissa ollut pyhä paikka, jossa kaikki neljä elementtiä yhdistyvät. Tuli palaa kiukaassa, lämmittäen kiviä, joille vesi heitetään ja josta vesi nousee ilmaan höyrystyessään täyttämään tilan. Mutta sauna ilman tulen voimaa olisi pelkkä huone ilman saunalle tyypillistä elähdyttävää ja puhdistavaa kuumuutta. Saunaan meno on suomalaisessa kulttuurissa tarkoittanut siirtymistä tuonpuoleiseen. Uno Harva kirjoittaa kirjassaan Suomalainen muinaisusko, että tämä tuonpuoleisuus teki saunasta paitsi uudistumisen ja parantumisen paikan myös arvaamattoman ja vaarallisenkin. Tästä syystä saunaan on astuttu kunnioittavasti ja asianmukaisin loitsusanojen saattelemana. Vielä tänäkin päivänä saunaan liittyy saunan pyhään tilaan liittyviä kunnioittavia käytöstapoja. Saunassa tapahtuivat menneisyydessä kodin piirissä elämään ja kuolemaan liittyvät siirtymät: siellä synnytettiin ja siellä pestiin vainajien ruumiit. Yöllä ei ollut tapana saunoa, sillä yö oli tuonpuoleisen olentojen sauna-aikaa. Löyly -sana, jolla tarkoitetaan kiukaasta nousevaa kuumaa vesihöyryn hönkäystä, on tarkoittanut kirjaimellisesti elämänvoimaa tai ihmisen ruumiintoimintoja ylläpitänyttä sielua. Saunasta on siis saatu neljän elementin tuottamaa, tulen voiman antamaa ihmisen elämänvoimaa. Ihmekös siis, että saunassa virkistäydytään yhä edelleen.

Kuva: www.freeimages.com

Kuva: www. pixabay.com

LUONNON PAIKAT

Aavikot, tulivuoret, ja kaikki ns. luonnon kuumat paikat yhdistetään tulen elementtiin. Myös sellaiset, joihin ihminen tai luonto sytyttää tulen (mm. metsäpaloalueet, nuotiot, kokot). Tulivuoret ovat muualla maailmassa usein yhdistetty jumaluuksiin ja näitä jumaluuksia ovat mm. roomalainen Vulcan, slaavilainen Volos, hawajilainen Pele, filippiiniläinen Lalahon, kreikkalainen Hefaistos, juutalainen Jahve, maorilainen Rūaumoko, jne.

MAAGISET ESINEET

Kaikki itse tulen sisältävät asiat ovat luonnollisesti tulen esineitä. Wiccalaisessa esineistössä tulee yhdistetään miekka, athame eli rituaalitikari, palava puu, sauva, kynttilät, taotut maagiset esineet, palavat suitsukkeet, nuotiot, kokot ja roihut. Suomalaiselle ukkosen jumalalle pyhitettyjä ja tuleen liitettäviä esineitä on Suomessa perinteisesti käytetty esimerkiksi tulen maagiseen rajaamiseen kiertämällä kaskimaan alue ukonnaulan kanssa ennen sytyttämistä, jotta kulo ei leviäisi halutun alueen ulkopuolelle. Tulen voima oli kivessä, josta tulta iskettiin ja myös ukkosen särkemän puun pirstaleissa. Ukkosen jumaluuksia esitelty jo tarkemmin artikkelin osissa Ilma ja Maa. Kansanperinteessä tuli on ominaisuuksiltaan puhdistava ja toimii pahojen henkiolentojen karkottajana. Salamointi selitettiin suomalaisessa kansanuskossa sillä, että ukkosen jumaluus jahtaa tuolloin näitä olentoja ja ihmiset suojautuivat ukonilmalla, jotta eivät jäisi vahingossa Ukon ja pahojen olentojen väliin salaman tielle. Tätä Ukon puhdistavaa voimaa käytettiin maagisesti käyttämällä ukon iskemiä puun kappaleita ja esimerkiksi tuluskiviä muiden asioiden puhdistamiseen kuten esimerkiksi kalastusvälineiden puhdistamiseen haitallisista entiteeteistä. Jos tuluskivi on lisäksi vielä vulvan muotoinen siinä yhdistyvät molempien polariteettien voimat.

TULITANSSI

Meillä suomalaisilla on olemassa pitkä historia, jossa tanssiminen on luonnollinen osa ihmisen elämää samoin kuin muillakin kansoilla. Jostain syystä 1900-luvun loppupuolella suhtautuminen tanssimiseen on monella tavoin mutkistunut ja jäykistynyt, eikä tanssiminen ole ollut kaikille luontevaa kulttuurillisen paineen takia kuin korkeintaan humalan tuoman tuen avulla. Tanssi on kuitenkin iloinen ja riehakas tapa vapauttaa energiaa, tuoda iloa ja mielihyvää ja eräs parhaista tavoista juhlia muiden ihmisten kanssa.

Kuva: www.pixabay.com

Wikipedia kertoo suomalaisen tanssin historiasta, että lähes kaikkien säilyneiden heimokulttuurien piiriin on tanssi kuulunut. Ja näissä tansseissa on ollut järjestäytyneitä kuvioita, rytmillisiä jaksotuksia ja niitä on suunniteltu esitettäväksi toisille tai tanssittavaksi yhteisöllisen juhlinnan muotona. Yleisönä ovat voineet olla ihmisten lisäksi myös henkiolennot, joiden kanssa tanssin avulla on kommunikoitu. Tältä pohjalta ovat kansantanssit ja soittimet kehittyneet. Suomenkin alueella on ollut kansantansseja, jotka ovat liittyneet todennäköisesti vuoden kiertoon, luontoon ja yhteisöllisiin tapahtumiin ja olemme saaneet vaikutteita naapurialueiden kulttuureista. Monet nykyään tunnetut kansantanssit ovatkin tuontitavaraa muualta. Keskiajalla tanssimme piiritansseja kuten muutkin eurooppalaiset ja piiritanssit ovatkin kansantanssien varhaisinta kerrostumaa, joiden historia ihmiskunnan tansseina ulottuu tuhansien vuosien taakse. Myöhemmistä Suomalaisista kansantansseista esimerkiksi polskassa juuret ovat Puolassa ja jenkan juuret puolestaan ovat Saksassa. Tanssit muovautuvat alueellisesti omiksi variaatioikseen ja elävät jatkuvassa muutoksessa.

Eräs tulen elementin harjoituksena liitän tähän haasteen lukijalle: oman tanssin löytäminen. Tanssissa ei tarvitse olla mitään valmiita kuvioita, sitä voi tanssia yksin kodin rauhassa, luonnon yksinäisyydessä tai muiden kanssa. Tanssikurssille voi mieleisessä tanssilajissa toki ilmoittautua halutessaan, mutta tärkeintä olisi löytää sisäinen tuli, ilo ja riemu liikkeestä, elämästä ja energiasta ja vapauttaa itsensä omista peloistaan uskaltautuessaan tanssimaan. Parasta olisi, jos siihen rohkaistuisi ilman alkoholia. Anna palaa!

Teksti: Laura W.

LÄHTEET:
Cartwright, M. 2013. Prometheus. https://www.ancient.eu/Prometheus/.
Harva, U. 1948. Suomalaisten muinaisusko.
Heikkilä, T. 2004. Aurinkolaiva. Lemminkäisen myytti ja Ritvalan kultti.
Leland, C. 1899/2005. Aradia eli noitaevankeliumi.
Valiente, D. 1973/2018. An ABC of Witchcraft – Past and Present.
Wignington, P. 2018. Trickster Gods and Goddesses. https://www.learnreligions.com/trickster-gods-and-goddesses-2561501.
Wikipedia 2020. Feenix. https://fi.wikipedia.org/wiki/Feeniks.
Wikipedia 2020. Lucifer. https://en.wikipedia.org/wiki/Lucifer.
Wikipedia 2020. Phosphorus. https://en.wikipedia.org/wiki/Phosphorus_(morning_star).
Wikipedia 2020. Volcano deity. https://en.wikipedia.org/wiki/Volcano_deity.