Papitar seisoo tienristeyksessä

Kirjoittaja on alexandrialainen ylipapitar, joka on kirjoittanut aikaisemmin netissä sekä paperijulkaisuissa nimimerkillä ”Harakka”. Kirjoittaja on sosiaalialan asiantuntija, jolla on myös kuvataiteilijan koulutustausta ja hän työskentelee sosiaaliohjaajana. Kirjoittaja on kiinnostunut ihmisen mielestä, visuaalisista elementeistä, historiasta ja kirjallisuudesta.

Kansanperinteessä risteykset on usein liitetty noitiin, joiden sanottiin kokoontuvan risteyksissä. Mielikuviin noidista ja tienristeyksistä on varmasti vaikuttanut eräs Jumalattaren aspekti Hekate. Hekate kuvattiin usein kolminaisena ja hänen patsaansa saattoi olla tienristeyksessä katsomassa kolmeen eri suuntaan samanaikaisesti ja häntä onkin palvottu tienristeyksissä. Risteykset ovat muutoksen kohtia, joissa suuntaa muutetaan tai ollaan useamman vaihtoehdon rajamailla. Omassa mielessäni ajatellessani risteystä mieleeni nousee kuva kosteasta ja sammaleisesta kuusimetsästä, jossa metsätie haarautuu kahdeksi vaihtoehtoiseksi suunnaksi. Risteys -ajatuksena synnyttää jokaisella yksilöllisen mielikuvan. Unissa voimme myös seistä tienristeyksessä ja erilaiset unikirjat voivatkin syventää ymmärrystämme tienristeysten symboliikasta mielenmaisemassamme.

Wiccan polulle astuminen ja sen valitseminen on tietoinen valinta ja päätös. Silloin olet kävellyt tienhaaraan. Tienristeyksestä avautuvat näkymät ovat yksilöllisiä. Voi olla, että olet kaikessa rauhassa astellut vakaasti omaa, leveää tietäsi. Voi olla, että olet kulkenut yksin. Voi olla että muut ovat pitäneet sinua kädestä kiinni ja johtaneet polkuasi. Tai voi olla niin, että olet seurannut suurta ihmisjoukkoa vain siksi, että muutkin kulkevat samaan suuntaan. Saapuessasi valinnan kohtaan molemmat suunnat voivat olla täydellisen tasapainoisia ja yhtä vahvoja. Tai voi olla niin, että hädin tuskin huomaat, että suuresta valtaväylästä lähteekin toiseen suuntaan pieni, kapea polku. Joka tapauksessa olet elämäsi risteyskohdassa, joita on ollut ennen tätä ja niitä tulee olemaan lisää tämän jälkeenkin.

Aikuisessa elämässämme joudumme valitsemaan kerta kerran jälkeen uudelleen myös silloin, kun haluamme jatkaa tuttua tietä. Toisinaan tienhaaroja tulee vastamme, kun emme niitä haluaisi. Emme haluaisi joutua valitsemaan suuntaa. Voi olla vaikeaa lähteä tuntemattomalle polulle, kun on tottunut kulkemaan siitä, mistä on tuttua ja helppoa mennä. Tai kenties oletkin ollut aina "oman tiesi kulkija" ja tarkoituksella etsinyt niitä vähemmän kuljettuja teitä? Joka tapauksessa tullessasi tienristeykseen näet kumpaakin polkua vain seuraavaan mutkaan saakka etkä voi tietää, mitä se tuo tullessaan.

Niille, jotka astuvat traditionaalisen wiccan polulle, joko ensimmäisestä wicca-tienhaarastaan tai esimerkiksi vasta valitessaan myöhemmin eklektisen polun jälkeen traditionaalisen wiccan, heitä tienhaarassa vastaanottamassa seisoo papitar. Papittaren rinnalla seisoo myös pappi ja yleensä heidän takanaan himmeästi erottuu joukko muita. Covenissa ylipapitar ja ylipappi toimivat itsenäisen covenin johtajina. He ovat käyneet läpi initiaatioasteita, jotka saadakseen heidän on ensin täytynyt osoittautua luottamuksen arvoisiksi, vastuuntuntoisiksi ja ahkeriksi. He ovat joutuneet osoittamaan olevansa luottamuksen ja vastuun arvoisia ja tasapainoisessa covenissa heillä on covenin muiden jäsenten luottamus.

Papittarelle ja papille tienhaarat ovat tuttu toimintaympäristö, sillä he ovat oppineet kulkemaan maailmojen välillä. Ja mikä tärkeintä, heidän tehtäviinsä kuuluu myös johdattaa ja auttaa toisia liikkumaan risteyskohdissa. Etsijän saapuessa tienhaaraan hänellä on mahdollisuus keskustella papittaren ja papin kanssa. Keskustelun tarkoituksena on punnita sitä, onko tämä oikea tai paras polku juuri tälle etsijälle, ovatko etsijän motiivit sopivat (eikä esimerkiksi vallanhalu) ja sopisiko juuri tämä coven etsijälle ja tämä etsijä tähän coveniin. Papittaren ja papin tehtävänä yhdessä covenin kanssa on arvioida sitä aletaanko tämän etsijän polkua tukea traditionaalisen wiccan suuntaan vai ovatko tämän etsijän tiedostetut ja tiedostamattomat tarpeet sen suuntaisia, että tämä polku ei sittenkään olisi hänen kasvunsa ja kehityksensä kannalta tässä hetkessä se paras vaihtoehto. Etsijä saattaa saapua tähän tien haaraan useammankin kerran elämänsä aikana ja matkalla hän on kenties kasvanut ja kehittynyt, jolloin jonain toisena ajankohtana tradition polku voi olla juuri oikea paikka hänelle, se mitä hän tarvitsee ja kaipaa, se minne jumalat hänet kutsuvat.

Tradition polulla kulkeminen on pitkälti varjoisaa polkua ja kaikkea ei siitä initioimattomalle voi avata. Kuitenkin matkalla uusi initioitu papitar tai pappi kasvaa, oppii, ystävystyy ja kehittyy. Hän harjoittaa magiaa ja juhlii yhdessä muiden kanssa ja hänet ohjataan opiskelemaan erilaisia taitoja. Yksi näistä taidoista on tienristeyksessä seisominen. Tienristeyksessä seisominen ei tarkoita ainoastaan traditionaalisen wiccan tienristeyksessä seisomista. Nimittäin ihmisten elämät ovat lukemattomia tienristeyksiä täynnä ja usein ihmiset ovat risteykseen joutuessaan toivottomia, avuttomia, hukassa ja eksyksissä. Osaa ihmisistä ei ole koskaan rohkaistu valitsemaan itse. Osa pelkää valintoja tai valintojen seurauksia. Osa haluaisi mieluiten pystyttää leirin risteykseen ja pysähtyä paikoilleen. Osa pyrkii rynnistämään nopeasti mihin tahansa suuhtaan päästäkseen valintatilanteesta. Osa toivoo, että joku muu vain tulisi ja päättäisi heidän elämänsuunnastaan heidän puolestaan, koska itsenäinen päätöksenteko pelottaa.

 

Noita (papitar tai pappi) seisoo tienristeyksessä auttaakseen näitä ihmisiä pohtimaan heidän elämäänsä, heidän valintojaan ja sitä, mitä he tahtovat valita, mikä on heille tärkeää ja mikä on heille hyväksi. Wiccoina meitä eettisesti ohjaa myös perinteinen lausahdus Valienten tekstistä Wiccan rede: Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita. Seistessään tienristeyksessä noita siis pohtii, miten voi tukea eksyksissä olevaa, jotta tämä löytäisi itselleen parhaan mahdollisen suunnan. Hän tietää, että tämä suunta saattaa olla hyvinkin erilainen kuin se, mikä noita yksilönä itse valitsisi. Noita hyväksyy myös sen, että kuten hänellä itsellään on oikeus ja vastuu omiin valintoihinsa, myös aikuisella tienhaarassa seisovalla eksyneellä on oikeus tehdä omat valintansa. Noita joutuu myös kestämään sen, että näkee ihmisen toisinaan valitsevan polun, josta kaikki merkit lupaavat huonoja näkymiä. Tällöin joutuu vain luottamaan siihen, että ehkä taustalla on jokin syy, miksi tämän ihmisen täytyy se karmallinen polku kulkea. Noita myös ymmärtää oman rajallisuutensa maailmanpolkujen edessä ja ymmärtää, ettei kukaan voi tietää kaikkea eikä kaikki ole aina sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää. Kokenut noita on myös oppinut katsomaan omaa kuvaansa peilistä ja tunnistamaan sekä myöntämään virheensä pyrkien korjaamaan omaa toimintaansa.

Noidille ei ole yhteiskunnassamme virallista paikkaa, mutta me voimme silti toimia osana ihmisyhteisöä. Emme pelkästään eristäytyneinä erakkoluoliimme, vaikka toki jotkut senkin valitsevat ja se on heidän valintansa. Myös tämä voi jollakulla olla hänen oman kehityksensä kannalta se paras vaihtoehto jossain kohtaa. Se ei kuitenkaan ole se polku, joka kasvattaa noitaa siihen suuntaan, että hän voisi toimia muiden ihmisten neuvonantajana tai oppaana heidän elämänpolkujensa varrella. Me kasvamme ja opimme vuorovaikutuksessa niissä tilanteissa, kun itse seisomme tienristeyksessä ohjaamassa ja tukemassa muiden oman polun löytämistä. 

Teksti: Laura W.