Toisinaan villi jumala

Runon kirjoittaja Tom Hirons on tarinankertoja Hedgespoken matkateatterissa, kirjailija sekä toimittaja Hedgespoken Pressissä sekä kahden pienen lapsen isä. Hän asuu yhdessä partnerinsa taiteilija Rima Stainesin kanssa Devonissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kirjoittaja ei ole traditionaalinen wicca.

Toisinaan villi jumala tulee pöytään.
Hän on kömpelö eikä tunne
Lautasten ja haarukoiden, sinapin ja hopean tapoja.
Hänen äänensä tekee viinistä etikkaa.

Kun villi jumala saapuu ovelle,
Sinä luultavasti pelkäät.
Hän muistuttaa sinua jostain synkästä,
Josta olet saattanut uneksia,
Tai salaisuudesta jota et halua jakaa.

Hän ei soita ovikelloa;
Hän raapii sormillaan sen sijaan
Jättäen verijälkiä maalipintaan,
Vaikka esikot nousevat maasta
Hänen jalkojensa ympärillä.

Et halua päästää häntä sisään.
Olet hyvin kiireinen.
On myöhä, tai aikainen ja sitä paitsi…
Et voi katsoa häntä silmiin
Koska hän saisi sinut itkemään.

Koira haukahtaa.
Villi jumala hymyilee,
Ojentaa kätensä.
Koira nuolee hänen haavansa
Ja johdattaa sisään.

Villi jumala seisoo keittiössäsi.
Muratti valtaa työtasosi;
Misteli asustaa nyt lampuissa
Ja peukaloiset ovat alkaneet laulaa
Vanhaa laulua teepannusi nokassa.

“Minulla ei ole juuri mitään”, sanot
Ja annat hänelle huonoimmat ruokasi.
Hän istuu pöydässä, vuotaen verta.
Hän yskii kurkustaan kettuja.
Hänen silmissään on saukkoja.

Kun vaimosi kutsuu sinua ylhäältä,
Suljet oven ja sanot
Että kaikki on hyvin.
Et halua hänen näkevän,
Outoa vierasta pöytäsi ääressä.

Villi jumala pyytää viskiä
Ja kaadat hänelle lasillisen,
Sitten itsellesikin.
Kolme käärmettä alkaa pesiä
Kurkunpäässäsi. Sinä yskit.

Oi, rajaton avaruus.
Oi, ikuinen mysteeri.
Oi, kuoleman ja syntymän loputtomat syklit.
Oi, elämän ihme.
Oi, sen kaiken ihmeellinen tanssi.

Picture by Iren Horrors https://society6.com/irenhorrors

Yskit jälleen,

Syljet ulos käärmeet ja

Lisäät vettä viskiin,

Miettien kuinka sinusta tuli näin vanha

Ja minne kaikki intohimosi katosi.

Villi jumala kurottaa säkkiinsä,

Se on tehty myyristä ja mustarastaan nahasta.

Hän vetää ulos kaksipäisen huilun,

Kohottaa kulmakarvaansa

Ja kaikki linnut käyvät lauluun.

Kettu loikkaa silmiisi.

Saukot syöksyvät pimeästä.

Käärmeet virtaavat kehosi läpi.

Koirasi ulvoo ja yläkerrassa,

Vaimosi sekä riemuitsee että itkee.

Villi jumala tanssii koirasi kanssa.

Sinä tanssit varpusten kanssa.

Valkoinen hirvas istuu jakkaralle

Ja mylvii hymnejä lumouksille.

Pelikaani loikkii tuolista toiseen.

Kaukaisuudessa sotureita virtaa haudoistaan.

Muinainen kulta kasvaa kedoilla kuin ruoho.

Kaikki uneksivat kauan kadonneiden laulujen sanoja.

Kukkulat kaikuvat ja harmaat kivet soivat

Naurusta ja hulluudesta ja tuskasta.

Kesken tanssin,

Talo nousee ilmaan.

Pilvet kiipeävät sisään ikkunoista;

Ukkonen lyö nyrkkiään pöytään.

Kuu kumartuu ikkunasta sisään.

Villi jumala osoittaa kylkeäsi.

Vuodat virtanaan verta.

Olet vuotanut jo pitkään.

Mahdollisesti syntymästäsi saakka.

Haavassa on karhu.

“Miksi jätit minut kuolemaan?”

Villi jumala kysyy ja sinä sanot:

“Minun oli kiire selvitä.

Kaikki kaupat olivat kiinni;

En tiennyt miten. Anteeksi.”

Kuuntele niitä:

Kettua niskassasi ja

Käärmeitä käsissäsi ja

Peukaloista ja varpusta ja peuraa…

Suuria nimettömiä olentoja

Maksassasi ja munuaisissasi ja sydämessäsi….

Vallitsee ulvonnan sinfonia.

Erimielisyyden kakofonia.

Villi jumala nyökkää päätään ja

Heräät lattialta pidellen veistä,

Pulloa ja kourallista mustaa turkkia.

Koirasi nukkuu pöydällä.

Vaimosi vaihtaa asentoa, korkealla ylläsi.

Poskesi ovat kyynelistä märät;

Suutasi kivistää nauru tai huuto.

Musta karhu istuu tulen ääressä.

Toisinaan villi jumala tulee pöytään.

Hän on kömpelö eikä tunne

Lautasten ja haarukoiden, sinapin ja hopean tapoja.

Hänen äänensä tekee viinistä etikkaa.

Ja tuo kuolleet elämään.

Runo: Tom Hirons

Alkuperäinen runo: http://tomhirons.com/poetry/sometimes-a-wild-god

Käännös: Nina Bauer